Yhdenvertaisuus Suomessa

Vaikka ihmisoikeudet ovat perimmältään yksilön oikeuksia, kansainvälisessä ihmisoikeuskeskustelussa on käsitelty myös ihmisryhmiä, joiden jäsenten ihmisoikeudet tulevat erityisen herkästi loukatuiksi ja joiden suojaaminen on yhteisesti nähty vaativan erityisiä toimenpiteitä.

Myös ryhmäkohtaisten tarkastelujen lähtökohtana on ajatus samojen ihmisoikeuksien turvaamisesta kaikille. Ajatuksen toteuttaminen saattaa kuitenkin vaatia niin sanottua positiivista erityiskohtelua, jotta esimerkiksi lasten, naisten, vammaisten, pakolaisten, erilaisiin vähemmistöihin tai alkuperäiskansoihin kuuluvien ihmisten oikeudet saataisiin turvattua myös käytännössä.

Kuten kansainvälisesti myös Suomessa on ryhmiä, joiden ihmisoikeuksien suojaaminen vaatii toisinaan erityiskohtelua. Ihmisten välisiin eroihin perustuva ilman hyväksyttävää syytä tapahtuva erottelu eli syrjintä on esteenä yhdenvertaiselle kohtelulle. Suomessa monet lait suojaavat syrjinnältä, tärkeimpiä näistä ovat perustuslaki ja yhdenvertaisuuslaki.

Kuka tahansa voi kokea syrjintää, mutta jotkut ihmiset joutuvat todennäköisemmin syrjinnän kohteeksi kuin jotkut toiset. Usein syrjinnän taustalla on tietämättömyyttä ja ennakkoluuloja. Pitkään vallalla olleet ennakkoluulot voivat helposti vakiintua osaksi yhteiskunnan käytänteitä niin voimakkaasti, että seurauksena on tiettyjen ihmisryhmien kokema rakenteellinen syrjintä.  

Jotta syrjintään voidaan puuttua asenteiden ja rakenteiden tasolla, tarvitaan lisää tietoa. Tiedon lisäämiseksi tähän osioon on kerätty aineistoja etnisyyteen, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen, seksuaaliseen suuntautuneisuuteen ja sukupuoleen liittyvistä asioista. Mikään henkilöön liittyvä syy ei ole peruste syrjinnälle. Tavoitteena on, että kaikkien ihmisten oikeudet tulisivat huomioiduksi yhdenvertaisesti.

Perustuu teksteihin: Scheinin: Yhteiset oikeutemme ja

Ihmisoikeusliitto: Syrjintä Suomessa 2006 ja Ihmisoikeusliitto: Syrjintä Suomessa 2008.