"Olen Ahmad Razai, afganistanilainen poika, 13 vuotta vanha. Asun perheeni kanssa Helsingissä. Meillä oli Afganistanissa tosi hyvä elämä ja meillä oli kolme taloa. Kun talebanit tulivat Afganistaniin, siitä tuli meille painajainen. Oli perjantai ja aamupäivällä isäni lähti kotoa rukoilemaan moskeijaan. Iltapäivällä hänet tuotiin kotiin tapettuna. Hänen päänsä oli verinen ja irti vartalosta. Sain ison shokin ja pahan änkytyksen. Näin omin silmin tapahtuman. Vieläkin änkytän. Se oli elämäni pahin päivä. Näen yhä joskus painajaisia isästäni. Tämän jälkeen äiti puhui välittäjän kanssa. Me lähdimme pakoon omasta maastamme."
Pakolainen on henkilö, joka nauttii kansainvälistä suojelua oman kotimaansa ulkopuolella. Turvapaikanhakija on henkilö, joka hakee turvaa vieraasta maasta. Kiintiöpakolainen puolestaan on saanut pakolaisen aseman jo ennen vastaanottavaan maahan saapumistaan.
YK:n pakolaissopimus määrittää kuka on pakolainen ja miten pakolaisia kansainvälisesti suojellaan. Käytännössä työstä vastaa YK:n pakolaisasioiden toimisto UNHCR.
Pakolaistilastoissa arvioidaan, että vuoden 2006 lopussa maailmassa oli noin 9,9 miljoona pakolaista, valtaosa heistä Aasiassa ja Afrikassa. Vielä enemmän on maan sisäisiä pakolaisia eli evakoita, jotka eivät kuulu YK:n suojelun piiriin. Suurin osa pakolaisista palaisi kotiin heti jos se vain olisi mahdollista. Paluumuutossa auttaa UNHCR.
Perustuu Suomen pakolaisavun ja Pakolaisneuvonnan teksteihin.
Tilastotiedot: www.unhcr.org