Rakastuminen tai seksuaalisen kiinnostuksen herääminen on merkityksellinen ja yksilölle arvokas kokemus riippumatta siitä, kohdistuvatko tunteet samaan tai vastakkaiseen sukupuoleen. Seksuaalisuuden ja sukupuoli-identiteetin rakentuminen on yksilöllistä, ja siihen liittyy itsemäärittely, joka voi viedä aikaa.
Usein nuorella on tunne, että hän on ainut ihminen maailmassa, joka tuntee niin kuin hän. Yksinäisyyden tunteet voivat korostua, jos nuori ei saa läheisverkostostaan tukea ja hyväksyntää omille tunteilleen tai löydä mitään samaistumiskohteita.
Joillekin nuorille samaistuminen johonkin ryhmään on tärkeää ja toisille on tärkeää olla määrittelemättä itseään. Nuorisokulttuuri ja pukeutuminen antavat mahdollisuuden ilmaista omaa sukupuolikokemustaan, viiteryhmäänsä tai määrittelemättömyyttään. Omien tunteiden ymmärtämistä ja itsearvostuksen löytymistä voi auttaa yksikin aikuinen, joka malttaa kuunnella hyväksyvästi, kun nuori etsii sanoja seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyville tuntemuksilleen.
Yhteiskunnassa vallitsee edelleen ns. hetero-olettamus. Sen mukaan ihmiset ovat luonnostaan kiinnostuneita vastakkaisesta sukupuolesta ja perhe voidaan rakentaa vain miehen ja naisen parisuhteen varaan. Olettamuksen varjoon jää ihmisten todellinen moninaisuus. Hetero-olettamuksen vuoksi muita kuin heteroseksuaalisia kokemuksia pidetään vähemmän arvokkaina ja selitystä kaipaavina.
Seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta on koetettu määritellä käsitteillä heteroseksuaalisuus, biseksuaalisuus ja homoseksuaalisuus. Luokittelu kuitenkin pelkistää moninaisuutta ja jättää huomiotta yksilölliset prosessit.
Sukupuolikäsite ja siihen liittyvät roolimallit ovat kulttuurisidonnaisia. Sukupuoli ymmärretään yleensä kaksijakoisena mies–nainen-määrittelynä. Sen varjoon jäävät sukupuoleen ja sen kokemiseen liittyvä moninaisuus ja ne ihmiset, joille mies–nainen-jako on liian ahdas.
Käsitys sukupuolesta rakentuu psyykkisestä, biologisesta ja sosiaalisesta sukupuolesta. Joskus lapsen kokemus omasta sukupuolesta ei vastaa biologista ja/tai ulkoisesti määriteltyä sosiaalista sukupuolta. Tällöin hänen omalle kokemukselleen ei välttämättä löydy sanoja, ymmärrystä, hyväksyntää eikä tukea.
Lapselle kaikki tuntemukset ovat luonnollisia, eikä hän osaa hävetä tai peittää niitä. Kasvuympäristöstä riippuu, kuinka paljon lapsi saa tilaa omalle yksilölliselle sukupuolikokemukselleen ja itsemäärittelylle. Viimeistään koulun alkaessa hän joutuu sopeutumaan tyttö–poika-kahtiajakoon.
Sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä kutsutaan transihmisiksi, joihin kuuluvat mm. transsukupuoliset, intersukupuoliset ja transvestiitit. Sukupuolivähemmistöön kuuluva henkilö voi olla heteroseksuaalinen tai ei-heteroseksuaalinen.
Sateenkaariperheet: Käsitteellä viitataan lapsiperheisiin, jotka rakentuvat jonkin muun kuin heteroseksuaalisen parisuhteen ympärille. Sateenkaariperheet ovat esimerkiksi naisparin tai miesparin perheitä, ei-heteroseksuaalisten yksinhuoltajien perheitä sekä perheitä, joissa on enemmän kuin kaksi vanhempaa.
Kuitenkin myös tavanomaisen kaltainen heteroparin perhe voi olla sateenkaariperhe, jos vanhemmat tai toinen heistä on biseksuaali tai transihminen tai jos hän ei halua määritellä itseään perinteisillä sukupuolta ja seksuaalisuutta kuvaavilla sanoilla. Kysymys on kirjavasta joukosta perhemuotoja ja -tilanteita. Sateenkaariperheet ovat yhtä monenlaisia kuin lapsiperheet muutenkin.
Teksti: Seksuaalinen tasavertaisuus ry.