Etnisten ja kansallisten vähemmistöjen ongelmat ovat olleet kansainvälisen yhteisön päänvaivana jo pitkään. Silti vähemmistöoikeuksien julistus hyväksyttiin YK:ssa vasta vuonna 1992.

Vähemmistöoikeuksista tuli maailmanlaajuisesti merkittävä kysymys 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa väkivaltaisten sisäisten konfliktien leviämisen myötä. Konfliktit aiheuttivat valtavaa inhimillistä kärsimystä, pakolaisuutta sekä taloudellista ja sosiaalista hajaannusta. Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan loppumattomat konfliktit saivat seurakseen Neuvostoliiton romahtamisesta ja entisen Jugoslavian hajoamisesta aiheutuneita uusia konflikteja. Jugoslavian tapaukseen liittyi myös vastenmielisiä ja rikollisia etnisiä puhdistuksia.

Monien konfliktien juuret ovat vähemmistöjen pitkäaikaisessa tyytymättömyydessä. Vähemmistöjen identiteettiä pyritään usein vahvistamaan poliittisen manipulaation keinoin, mikä saattaa johtaa vaatimuksiin itsemääräämisestä. Jos vääryydet ja syrjintä jatkuvat, eikä valtiolla ole mekanismeja itsemääräämisvaateiden käsittelyyn, tilanne saattaa johtaa väkivaltaiseen konfliktiin ja jopa sisällissotaan.

YK:n entinen pääsihteeri Boutros Boutros-Ghali osoitti raportissaan An Agenda For Peace, että uusia raivokkaita nationalismin ja itsenäisyyden julistuksia ilmenee siitäkin huolimatta, että mannertenväliset ja alueelliset järjestöt tekevät yhä enemmän yhteistyötä. Raportissa huomautetaan, että brutaalit etniset, uskonnolliset, sosiaaliset, kulttuuriset tai kielelliset kiistat uhkaavat valtioiden koossapysymistä. Lisäksi osoitetaan, että ongelmien ratkaiseminen pohjautuu ihmisoikeuksiin ja erityisesti vähemmistöoikeuksiin sitoutumiseen, oli sitten kyseessä etninen, uskonnollinen, yhteiskunnallinen tai kielellinen vähemmistö.