1948 YK:n yleiskokous hyväksyi yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen. Tämä perustavaa laatua oleva julistus sisälsi myös lasten oikeudet, mutta pian koettiin, että lasten erityistarpeet tulisi tuoda vahvemmin esiin.

1959 YK hyväksyi lapsen oikeuksien julistuksen, joka sisälsi kymmenen periaatetta. Julistus ei sitonut allekirjoittaneita maita oikeudellisesti.

1978 Puolan hallitus lähetti YK:n ihmisoikeuskomissiolle ehdotuksen lapsen oikeuksien sopimuksesta. Kansainvälisenä lapsen vuonna (1979) komissio perusti työryhmän pohtimaan lasten asiaa ja ehdotuksia, joita useiden eri maiden hallitukset olivat lähettäneet. Seurasi kymmenen vuotta uutteraa neuvonpitoa sopimuksen lopullisen sisällön aikaansaamiseksi.

1989 YK:n yleiskokous hyväksyi lapsen oikeuksien sopimuksen, joka myös sitoo oikeudellisesti sen ratifioineita valtioita. Tuore sopimus vaali aiemmin ilmestyneen julistuksen henkeä ja otti kantaa myös menneen 30 vuoden aikana virinneisiin huolenaiheisiin, kuten ympäristön saastumiseen, huumeiden lisääntyneeseen käyttöön sekä lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Sopimus tuli voimaan ennätyksellisen nopeasti.

1991 Suomi ratifioi sopimuksen osaksi lainsäädäntöään.

1996 Yhteensä 191 valtiota, kaikki maailman valtiot USA:ta ja Somaliaa lukuun ottamatta, olivat ratifioineet YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen, mikä teki siitä maailman laajimmin ratifioidun sopimusasiakirjan.

2000 YK:n yleiskokous hyväksyi sopimuksen lisäpöytäkirjat, jotka koskivat lasten osallistumista aseellisiin konflikteihin sekä lapsikauppaa, lapsiprostituutiota ja lapsipornografiaa.

2002 Suomi ratifioi lisäpöytäkirjan lasten osallistumisesta aseellisiin konflikteihin.

2007 Lisäpöytäkirjan lasten osallistumisesta aseellisiin konflikteihin oli ratifioinut 119 valtiota ja lisäpöytäkirjan lapsikaupasta, lapsiprostituutiosta ja lapsipornografiasta 123 valtiota.

Perustuu tekstiin Unicef: Oikeuden aika.

Lue lisää:

YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista