Oikeudenmukainen oikeudenkäynti

 

8. artikla: Jokaisella on oikeus tehokkaaseen hyvitykseen asianomaisessa kansallisessa tuomioistuimessa häneen kohdistuneista teoista, jotka loukkaavat hänelle valtiosäännöllä tai lailla turvattuja perusoikeuksia.

 

10. artikla: Jokaisella on täysin tasa-arvoisesti oikeus siihen, että häntä oikeudenmukaisesti ja julkisesti kuullaan riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa hänen oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan määrättäessä tai häntä vastaan nostettua rikossyytettä selvitettäessä.

 

11. artikla:

1) Jokaisen rikollisesta teosta syytteessä olevan henkilön edellytetään olevan syytön siihen asti, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti todistettu julkisessa oikeudenkäynnissä, jossa hänelle turvataan kaikki hänen puolustustaan varten tarpeelliset takeet.

2) Ketään ei pidä tuomita rangaistavaksi teoista tai laiminlyönneistä, jotka eivät kansallisen tai kansainvälisen oikeuden mukaan olleet rikollisia niiden tekohetkellä. Myöskään ei pidä tuomita ankarampaan rangaistukseen, kuin mikä oli sovellettavissa rangaistavan teon suoritushetkellä.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus

 

Ihmisoikeudet voivat toteutua vain oikeusvaltiossa. Ilman tehokkaita oikeussuojakeinoja kansainvälisiin sopimuksiin tai valtioiden perustuslakeihin kirjatut ylevät ihmisoikeusperiaatteet uhkaavat jäädä hurskaiksi toivomuksiksi.

 

 

MILLAINEN ON OIKEUDENMUKAINEN OIKEUDENKÄYNTI?

 

Kaikkien ihmisten tulee olla yhdenvertaisia lain edessä. Se merkitsee, että jokaisella on oikeus puolueettomaan ja rehelliseen oikeudenkäyntiin. Oikeudenmukaisuuteen kuuluu myös syyttömyysolettama: jokainen on syytön, kunnes toisin todistetaan.

 

Monet ihmisoikeussopimukset määräävät, että jos niihin perustuvia oikeuksia loukataan tai väitetään loukattavan, on valtion turvattava tehokkaat kansalliset oikeussuojakeinot tapauksen selvittämiseksi. Vähimmäisvaatimus on, että asiaa käsittelevä toimielin ei ole riippuvainen siitä tahosta, jonka väitetään loukanneen oikeutta. 

 

Ihmisoikeussopimukset esittävät myös pitemmälle meneviä oikeussuojavaatimuksia. Vapaudenriisto on aina voitava saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Sekä rikosasioissa että päätettäessä yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista edellytetään oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Se tarkoittaa paitsi oikeutta saada asia riippumattoman ja puolueettoman tuomioistuimen käsiteltäväksi myös tietynlaista oikeudenkäyntimenettelyä. Menettelyyn kuuluvat muun muassa käsittelyn joutuisuus, oikeudenkäynnin osapuolten tasavertaisuus esimerkiksi todisteiden esittämisessä, suullinen käsittely, oikeus tarvittaessa maksuttomaan oikeudenkäyntiin ja usein myös oikeus hakea muutosta ylemmästä tuomioistuimesta.

 

Perustuu tekstiin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme.

Unicef: Oikeuden aika.

 

  • « edellinen
  • seuraava »