YK:n ihmisoikeussopimusten valvonta

Ihmisoikeussopimukset luovat oikeuksia yksilöille eivät niinkaan muille sopija osapuolille, eli valtioille.  YK:n ihmisoikeussopimuksiin on 1960-luvun puolivälistä lähtien säännönmukaisesti liitetty erityiset valvontajärjestelmät, joiden avulla voidaan arvioida, kuinka sopimuksessa turvatut oikeudet toteutuvat.

Valvontamenettely:

1. Valtioiden raportointi

Raportointimenettely liittyy kaikkiin keskeisiin YK:n ihmisoikeussopimuksiin. Kukin sopimusvaltio laatii sopimuksessa määritellyin ajoin kertomuksen siitä, miten sopimusta on toteutettu ja mitä ongelmia velvoitteiden toimeenpanossa mahdollisesti on ilmennyt.

Kertomus käsitellään sopimuksen noudattamista valvovassa riippumattomassa asiantuntijaelimessä. Sopimusvaltio lähettää komitean kokoukseen valtuuskunnan, joka vastaa suullisesti komitean esittämiin kysymyksiin valtion kertomuksesta ja muusta käytettävissä olevasta informaatiosta. Käsittelyn lopuksi komitea hyväksyy maakohtaiset päätelmät, joissa annetaan tarvittaessa suosituksia lainsäädännön muuttamiseksi.

2. Valitusmenettely

Tiettyihin ihmisoikeussopimuksiin liittyy myös valitusmenettely sisältäen mahdollisuuden yksilövalituksiin. Valituksen seurauksena annettava päätös ei ole velvoittava, mutta se edustaa kansainvälisen asiantuntijaelimen arviota siitä, mihin valtio on sopimuksen nojalla velvollinen.

Yksilövalitusmenettelyillä on tärkeä merkitys sopimusmääräysten sisällön tulkitsemisessa. YK:n piirissä keskustellaankin myös muiden ihmisoikeussopimusten täydentämisestä erillisillä lisäpöytäkirjoilla, jotka mahdollistaisivat yksilövalitukset myös esimerkiksi naisten oikeuksien komitealle.

KP-sopimukseen, rotusyrjinnän vastaiseen sopimukseen ja kidutuksen vastaiseen yleissopimukseen liittyy myös valtioiden mahdollisuus valittaa toisen sopimusvaltion menettelystä. Menettelyyn ei ole kuitenkaan turvautunut yksikään valtio.

YK:n sopimusten valvontamekanismit: