Ihmisoikeuksien julistuksen hyväksymisen jälkeen YK:n ihmisoikeustoimikunta alkoi valmistella julistuksesta sopimusluonnosta. Työ aloitettiin keskittymällä ensin kansalais- ja poliittisiin oikeuksiin. Vuonna 1950 YK:n yleiskokous velvoitti sisällyttämään valmisteluun myös taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet (TSS-oikeudet). Ongelmaksi nousi yksilön vapauden ja yhteiskunnan tarpeiden ja velvoitteiden välinen ristiriita.

Kylmä sota viilensi kansainvälisiä suhteita 1960-luvulla ja haastoi päätöksentekoa myös YK:ssa. Sopimusneuvotteluissa eriävät näkökulmat idän ja lännen välillä näkyivät etenkin liberaalien arvojen ja sosiaalisten oikeuksien painotuksissa. Varsin pian ydinkysymykseksi nousi vapausoikeuksien suhde taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin etuihin.

Länsimaat korostivat perinteisiä liberaaleja arvoja, kansalais- ja poliittisia oikeuksia. Ne pitivät tärkeinä muun muassa lehdistönvapautta, yhdistymisvapautta, sanan-, uskonnon- ja mielipiteenvapautta. Itäisessä, sosialistisessa vaikutuspiirissä puolestaan korostettiin taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien ensisijaisuutta.

Erimielisyydet sopimuksen sisällöistä ja oikeuksien määrittelyistä johtivat lopulta kahden erillisen yleissopimuksen valmisteluun. Ne hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa joulukuussa 1966 ja avattiin jäsenvaltioille allekirjoitettaviksi.

Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan sopimuksen hyväksymisen puolesta äänesti 106 valtioita ja Taloudellisia, sivistyksellisiä ja sosiaalisia oikeuksia koskevan sopimuksen puolesta äänesti 105 valtiota. Yksikään jäsenvaltioista ei äänestänyt sopimuksia vastaan. Molemmat sopimukset tulivat kansainvälisesti voimaan vuonna 1976. Suomi on ratifioinut molemmat sopimukset.

Perustuu tekstiin Kuusjärvi: Ihmisoikeudet ja kehitys.

 

Perustuu tekstiin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme.