Kansalaisten oikeuksista kaikkien oikeuksiksi

Kesti varsin kauan ennen kuin ihmisoikeuksien katsottiin kuuluvan yhtäläisesti jokaiselle ihmiselle. Yksilön oikeudet määräytyivät pitkään henkilön syntyperän ja yhteiskunnallisen aseman mukaan, sääty-yhteiskunnan hierarkian mukaisesti. Tilanne ei muuttunut vielä sääty-yhteiskunnan hajoamisen jälkeenkään, sillä esimerkiksi Yhdysvaltojen itsenäistyessä perusoikeudet ulotettiin vain vapaisiin itsenäisiin miehiin, kun taas orjat ja naiset jätettiin yhä ulkopuolelle.

Ihmisoikeuksista käytettiin aluksi käsitettä “miehen oikeudet” (“rights of man”, “droits de l’homme”). Vaikka esimerkiksi Ranskan vallankumous perustui tasavaltalaisiin ihanteisiin ja hävitti yhteiskunnan säätyjaon, käytettiin vuoden 1789 ihmisoikeuksien julistuksena tunnetussa asiakirjassa ilmaisua “miehen ja kansalaisen oikeudet”. Sukupuolineutraali ilmaisu “human rights” (engl.) vakiintui vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Uskonnonvapaus ja orjuuden kieltäminen

Ensimmäiset ihmisoikeuksia koskevat kansainväliset sopimukset liittyivät uskonnonvapauden hyväksymiseen ja orjuuden poistamiseen. Westfalenin rauhansopimus vuodelta 1648 hyväksyi uskonnonvapauden ja Wienin kongressi tuomitsi orjuuden vuonna 1815, lisäksi 1800-luvun loppupuoliskolla tehtiin myös muita orjuuden kieltäviä kansainvälisiä sopimuksia.

Toinen kansainvälisen yhteistyön alue oli sodan lakien valmistelu. Kehitykseen vaikutti suuresti Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) perustaminen ja Geneven sopimusten allekirjoittaminen vuonna 1864.

Kansainliitto perustetaan

Ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen heräsi tarve valtioiden rajat ylittävälle yhteistyölle.

Kansainliitto perustettiin vuonna 1919 tavoitteenaan ennen kaikkea rauhan rakentaminen ja uusien sotien ennaltaehkäiseminen.

Kansainliiton yhteyteen perustettiin vuonna 1922 pysyvä kansainvälinen tuomioistuin (Permanent Court of International Justice, PCIJ), jonka päätökset alkoivat pian kartuttaa muodollista kansainvälistä oikeuskäytäntöä. Maailman sotien välisenä aikana tehtiin myös ensimmäiset aloitteet vähemmistöjen ja pakolaisten oikeuksien suojelemiseksi.

Kansainvälinen työjärjestö ILO perustetaan

Versaillesin rauhansopimuksella perustettiin myös Kansainvälinen työjärjestö ILO (1919), jonka tavoitteena on turvata työväestön oikeuksia ja kehittää työelämän pelisääntöjä. Tänä päivänä järjestö on YK:n alainen ja sen jäsenenä on 187 valtioita.

Orjuuden ja orjakaupan kieltävä sopimus hyväksyttiin Genevessä pitkien neuvottelujen jälkeen vuonna 1926. Suomi liittyi sopimukseen vuonna 1927. Orjuuden kieltäminen ei kuitenkaan ole poistanut orjuutta maailmasta.

Nykyaikainen orjuus on saanut uusia muotoja. Orjuudessa tai sen kaltaisissa oloissa arvioidaan olevan yli 35 miljoonaa ihmistä.

Pakolaisten asemaa koskevat yleissopimukset hyväksyttiin Kansainliitossa vuosina 1933 ja 1938. Näiden pohjalle rakennettiin YK:n pakolaissopimus, joka hyväksyttiin vuonna 1951. Sopimukset määrittelevät pakolaisstatuksen sekä valtiolliset velvoitteet pakolaisten suojelemiseksi.

Toisen maailmansodan tapahtumat

Poliittinen asenneilmapiiri koveni Euroopassa 1920–1930-luvuilla totalitaaristen hallitusten noustua valtaan. Natsi-Saksan toimeenpanemat juutalaisvainot ja Stalinin etnisiin vähemmistöihin kohdistuneet puhdistukset olivat vain alkua tulevalle.

Toisessa maailmansodassa (1939–1945) ihmisoikeuksia loukattiin julmasti. Sodan aikana vainotiin ja tuhottiin miljoonia ihmisiä rodun, uskonnon, kansallisuuden, vammaisuuden tai sukupuolisen suuntautumisen takia.

Sodan jälkeen vallitsi laaja yksimielisyys ylikansallisten toimenpiteiden tarpeellisuudesta ihmisoikeuksien suojelemiseksi ja maailman rauhan turvaamiseksi. Tarkoitusta varten perustettiin YK, Yhdistyneet Kansakunnat vuonna 1945. Samalla käynnistyi ihmisoikeuksien oikeudellinen edistäminen.

Perustuu teksteihin:
Levin: Ihmisoikeudet. Kysymyksiä ja vastauksia
Martin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme.

Lue lisää: YK.fi