Valitusajattelu ja yhteiskuntasopimus

Nykyisen ihmisoikeusajattelun perusta kytkeytyy tiiviisti Euroopan poliittiseen kehitykseen ja eri aikakausien aatesuuntiin. Länsimaisen ihmisoikeusajattelun juuret ulottuvat 1600- ja 1700-luvuille. Liberalismi ja myöhemmin valitusajattelu korostivat yksilön asemaa suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan.

1600-luvulla pinnalle nousi ajatus yksilöille kuuluvista luonnollisista oikeuksista (natural rights). Jokaiselle ihmiselle katsottiin kuuluvan tiettyjä perustavanlaatuisia oikeuksia heidän ihmisyytensä perusteella.

1700-luvulla valistusfilosofian aikakaudella muotoutui käsitys, jonka mukaan valtion valta perustuu yksilöiden vapaaseen tahtoon. Oikeus vapauteen, omaisuuteen, henkilökohtaiseen turvallisuuteen ja sorron vastustamiseen katsottiin olevan luovuttamattomia ja näiden vapausoikeuksien kunnioittamiseen valtioiden toimivalta rakentui.

Samaan aikaan Euroopassa ja Yhdysvalloissa voimistuneet ajatukset kansojen itsemääräämisoikeudesta ja yhteiskuntasopimuksesta siivittivät ihmisoikeuksien oikeudellista kehitystä.

Universaalit ihmisoikeudet

Yksilön oikeudet eivät kuitenkaan kuuluneet tasavertaisesti kaikille vaan ne määräytyivät pitkään henkilön sukupuolen, rodun, syntyperän ja yhteiskunnallisen aseman perusteella. Ajatus ihmisoikeuksista kaikille kuuluvina oikeuksina vakiintui vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Yhdistyneet kansakunnat hyväksyi vuonna 1948 ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen, jossa oikeudet turvataan yhdenvertaisina kaikille ihmisille. Tämän jälkeen ihmisoikeusjärjestelmä on täydentynyt ja kehittynyt uusilla sopimuksilla ja sopimusten pöytäkirjoilla. Lisäksi oikeuksia valvomaan on perustettu kansainvälisiä valvontaelimiä.

Ihmisoikeukssopimukset ovat valtiosopimuksia

Ihmisoikeussopimukset ovat valtioiden välisiä kansainvälisiä sopimuksia. Kun valtio ratifioi, eli hyväksyy, vahvistaa ja saattaa voimaan, sopimuksen, se sitoutuu toimeenpanemaan sopimuksessa määritellyt velvoitteet. Valtioiden on sekä kunnioitettava yksilöiden oikeuksia että edistettävä oikeuksien toteutumista käytännössä. Valtio on ensi sijassa velvollinen turvaamaan ihmisoikeuksien toteutumisen jokaiselle vaikutuspiirissään olevalle henkilölle.

Oikeudet luovat velvoitteita myös yksilöille

Julistuksen mukaan ”Jokaisella ihmisellä on velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan, koska vain sen puitteissa hänen yksilöllisen olemuksensa vapaa ja täysi kehitys on mahdollinen.” Ihmisoikeuksia on jokaisen kunnioitettava. Oikeuksia ja vapauksia ei myöskään saa käyttää vastoin tarkoitustaan eikä YK:n päämääriä ja periaatteita vastaan.

Kohti yleismaailmallisia ihmisoikeuksia

1215 Englannin Magna Carta -säädöskokoelmassa taattiin tietyille kansalaisille (aatelisille) esimerkiksi omistamiseen liittyviä oikeuksia.

1689 Englannin parlamentti sääti oikeuksien julistuksen (Bill of Rights), jossa muun muassa rajoitettiin hallitsijoiden valtaa ja vahvistettiin sananvapautta.

1776 Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa julistettiin kaikki ihmiset vapaiksi ja tasa-arvoisiksi.

1789 Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa taattiin muun muassa sananvapaus, uskonnonvapaus ja tasa-arvo lain edessä.

1791 Yhdysvaltain ihmisoikeusasiakirjassa Bill of Rights määriteltiin itsenäisyysjulistusta tarkemmin uskonnonvapaus, sananvapaus ja omaisuudensuoja.

1864 valtiot solmivat ensimmäisen Geneven sopimuksen, joka takasi suojan haavoittuneille sotilaille.

1919 ensimmäisen maailmansodan jälkeen solmittuun Versaillesin rauhansopimukseen kirjattiin  vähemmistösuojamenettelyjä.

1919 perustettiin Kansainvälinen työjärjestö ILO ajamaan työntekijöiden oikeuksia.

1948 YK:n jäsenvaltiot hyväksyivät ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen.

Lue lisää:
Ihmisoikeuksien historiaa Suomen YK-liiton sivuilla.
Koivurova, Timo ja Pirjatanniemi, Elina: Ihmisoikeuksien lyhyt historia, teoksessa Ihmisoikeuksien käsikirja (2014), Koivurova, Timo ja Pirjatanniemi, Elina (toim.), Tietosanoma, Tallinna.