Mitä oikeus työhön merkitsee?

Oikeus työhön merkitsee sitä, että jokaisella on oikeus työhön, oikeudenmukaisiin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan. Se merkitsee valtiolle vastuuta siitä, että työpaikkoja on kaikille työhön kykeneville.

Lisäksi jokaisella on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon. Työtä voidaan tehdä itsenäisesti, omien välittömien tarpeiden tyydyttämiseksi tai sitä voidaan tehdä jollekulle toiselle. Tällöin työstä saa yleensä palkkaa.

Yhteiskunnallinen tilanne ohjaa ihmisiä ammatinvalinnassa: aina ei ole kysyntää sille työlle, mitä ihminen mieluiten tekisi. Joskus ammatin edut (esim. hyvä palkka) voi myös ohjata suuntautumista enemmän kuin kiinnostus alaa kohtaan. Työ voi olla vain välttämätön paha toimeentulon takaamiseksi, mutta se voi olla myös väline itsensä kehittämiseen ja toteuttamiseen. Työn ei pitäisi viedä ihmisen kaikkia voimia.

Kansainvälinen työjärjestö ILO työskentelee oikeudenmukaisten työolojen puolesta. Vuonna 1998 hyväksytyllä julistuksella työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista ILO pyrkii ylläpitämään hyvää yhteiskunnallista kehitystä ja samanaikaista taloudellista kasvua mm. toimimalla työelämän perusperiaatteiden ja -oikeuksien takaamiseksi. ILO:n työelämän perusperiaatteet ja -oikeudet rakentuvat neljän perusnormin varaan:

  • oikeus järjestäytyä ja neuvotella työehtosopimuksia
  • pakkotyön kielto
  • lapsityön kielto
  • tasa-arvo eli syrjinnän kielto työelämässä

Suurena haasteena on työn ja työpaikkojen siirtyminen toiselle puolelle maailmaa. Vastuu työn inhimillisyydestä ja työntekijöiden oikeudenmukaisesta kohtelusta on tällöin keskeinen kysymys, johon ei aina kiinnitetä riittävästi huomiota taloudellisten tekijöiden ratkaistessa tehtaan tai muun työpaikan sijainnin.

Jo ennen kansainvälisten ihmisoikeussopimusten syntyä perustetulla Kansainvälisellä työjärjestöllä ILO:lla on erityisvastuu työtätekevien ihmisten suojelusta.

Siirtotyöläiset ovat erityisen haavoittuva työntekijäryhmä, sillä he eivät nauti kaikkia kansalaisilla olevia oikeuksia. Globaalin talouden aikakaudella sekä siirtotyöläisyys että työelämän normien kiertäminen on yhä yleisempää. Siirtotyöläisten tilanteen parantamiseksi hyväksyttiinkin 1990 YK:n yleiskokouksessa kansainvälinen yleissopimus kaikkien siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksien suojelusta. Sopimus tuli voimaan 2003. Se on ainoa YK:n ihmisoikeussopimuksista, jota Suomi ei ole allekirjoittanut.

Oikeus työhön ihmisoikeussopimuksissa

YK:n ihmisoikeussopimukset:

Oikeutta työhön ja oikeudenmukaisiin työoloihin käsitellään taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien sopimuksessa. Naisten oikeuksien sopimus korostaa naisten oikeutta työhön tasavertaisesti miesten kanssa. Lapsen oikeuksien sopimus rajoittaa lapsilla teetettävän työn laatua ja määrää.

Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva yleissopimus

6 artikla

  1. Tämän yleissopimuksen sopimusvaltiot tunnustavat oikeuden työhön, joka käsittää jokaiselle kuuluvan oikeuden hankkia toimeentulonsa vapaasti valitsemallaan tai hyväksymällään työllä ja ne ryhtyvät tarpeellisiin toimenpiteisiin tämän oikeuden turvaamiseksi.
  2. Toimenpiteiden, joihin tämän yleissopimuksen sopimusvaltion on ryhdyttävä tämän oikeuden täydelliseksi toteuttamiseksi, tulee sisältää teknistä ja ammatillista ohjausta sekä koulutusohjelmia, -suunnitelmia ja -menetelmiä vakaan taloudellisen, sosiaalisen ja sivistyksellisen kehityksen sekä täystyöllisyyden saavuttamiseksi ehdoin, jotka turvaavat yksilön poliittiset ja taloudelliset perusvapaudet.

7 artikla

Tämän yleissopimuksen sopimusvaltiot tunnustavat jokaiselle oikeuden nauttia oikeudenmukaisista ja suotuisista työoloista, joiden erityisesti tulee taata:

  • palkkaus, joka suo kaikille työntekijöille vähintään:
    • kohtuullisen palkan ja saman palkkauksen samanarvoisesta työstä ilman minkäänlaista rajoitusta; erikoisesti naisille taataan sellaiset työolot, jotka eivät ole huonompia kuin ne, joita miehet nauttivat ja joihin kuuluu sama palkka samasta työstä; ja
    • kohtuullisen toimeentulon heille itselleen ja heidän perheelleen tämän yleissopimuksen määräysten mukaisesti;
  • turvalliset ja terveelliset työolot;
  • yhtäläinen mahdollisuus jokaiselle tulla ylennetyksi työssään asianomaiseen korkeampaan toimeen ainoastaan palvelusaikaan ja pätevyyteen pohjautuvien perustein;
  • lepo, vapaa-aika ja kohtuullinen työajan rajoittaminen sekä kausittaiset palkalliset lomat ja palkka julkisilta lomapäiviltä.

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus

11 artikla

  1. Sopimusvaltioiden tulee ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin poistaakseen naisten syrjinnän työelämästä varmistaakseen miesten ja naisten tasa-arvon pohjalta samat oikeudet, joita ovat erityisesti
    • oikeus työhön kaikille ihmisille kuuluvana erottamattomana oikeutena;
    • oikeus samoihin työmahdollisuuksiin, mukaan lukien samojen valintaperusteiden soveltaminen työhönotossa;
    • oikeus vapaaseen ammatin ja työn valintaan, oikeus etenemiseen, työsuhdeturvaan ja kaikkiin palvelussuhteeseen liittyviin etuuksiin ja ehtoihin sekä oikeus ammattikoulutukseen ja uudelleenkoulutukseen, mukaan lukien oppisopimuskoulutus, ylempi ammatillinen koulutus ja jatkokoulutus;
    • oikeus samaan palkkaan, siihen liittyvine etuuksineen ja samaan kohteluun samanarvoisessa työssä ja samaan kohteluun työn laatua arvioitaessa;
    • oikeus sosiaaliturvaan, erityisesti eläkkeelle siirtymisen, työttömyyden, sairauden, vamman ja vanhuuden sekä muun työkyvyttömyyden varalta sekä oikeus palkalliseen lomaan;
    • oikeus terveellisiin ja turvallisiin työolosuhteisiin, mukaan lukien suvunjatkamisfunktion suojaaminen.
  2. Estääkseen naisten syrjinnän avioliiton tai äitiyden perusteella ja varmistaakseen heidän tehokkaan oikeutensa työhön, sopimusvaltioiden tulee ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin
    • irtisanomisen kieltämiseksi rangaistuksen uhalla raskauden tai äitiysloman johdosta sekä siviilisäätyyn perustuvan syrjinnän kieltämiseksi irtisanomisen yhteydessä;
    • palkallisen äitiysloman myöntämiseksi tai järjestääkseen muun äitiysloman, johon liittyy palkkaan verrattavat sosiaalietuudet, menettämättä aikaisempaa työpaikkaa, katkaisematta työsuhdetta, vähentämättä palvelusvuosien määrää tai menettämättä muita sosiaalietuuksia;
    • tarvittavien yhteiskuntapalvelujen järjestämiseksi, jotta vanhemmat voisivat hoitaa velvollisuutensa sekä perhettään että työtään kohtaan ja osallistua julkiseen elämään, erityisesti edistämällä lasten päivähoitopalvelujen luomista ja kehittämistä;
    • erityissuojelun järjestämiseksi raskaana oleville naisille työtehtävissä, joiden on todettu olevan haitallisia raskauden aikana.
  3. Tämän artiklan kattamiin kysymyksiin liittyvä suojelulainsäädäntö on tarkistettava ajoittain tieteellisen ja teknologisen tietouden pohjalta sekä tarpeen mukaan uudistettava, kumottava tai laajennettava.

Yleissopimus lapsen oikeuksista

32 artikla

  1. Sopimusvaltiot tunnustavat lapsen oikeuden tulla suojelluksi taloudelliselta hyväksikäytöltä sekä sellaiselta työnteolta, joka todennäköisesti vaarantaa tai haittaa hänen koulutustaan tai on vahingollista hänen terveydelleen tai ruumiilliselle, henkiselle, moraaliselle tai sosiaaliselle kehitykselleen.
  2. Sopimusvaltiot ryhtyvät lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin, sosiaalisiin ja koulutuksellisiin toimenpiteisiin taatakseen tämän artiklan toteuttamisen. Tässä tarkoituksessa ja ottaen huomioon muiden kansainvälisten asiakirjojen asiaankuuluvat säännökset sopimusvaltiot erityisesti:
    • määrittävät vähimmäisikärajan tai -rajat työhön otettaville;
    • antavat tarpeelliset työaikaa ja työoloja koskevat säännökset; ja
    • säätävät sopivat rangaistukset ja muut pakotteet taatakseen tämän artiklan tehokkaan täytäntöönpanon.

Oikeus työhön – ihmisoikeustuomioistuinten päätöksiä

+1. Kysymys naisten ja miesten erilaisesta kohtelusta valamiespalvelutehtävissä

Tapaus Zarb Adami v. Malta
Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin 2006

Tapauksen kuvaus

Maurice Zarb Adami on maltalainen farmaseutti. Vuodesta 1971 lähtien hän on ollut Maltan valamiesluettelossa. Vuosien 1971 ja 1997 välillä hän toimi kolme kertaa valamiehenä. Vuonna 1997 hänet kutsuttiin uudelleen, mutta hän ei päässyt paikalle. Zarb Adamille määrättiin poisjäämisestä noin 240 euron sakot. Zarb Adami ei suostunut maksamaan sakkoa, jonka seurauksena hän sai haasteen oikeuteen.

Oikeudessa mies esitti, että hänen saamansa sakko perustui syrjintään. Muut hänen asemassaan olevat henkilöt eivät joutuneet toimimaan valamiehenä. Lisäksi lähes kaikki naiset oli Maltassa vapautettu tästä tehtävästä. Zarb Adami osoitti tilastoihin viitaten, että viimeisen viiden vuoden aikana vain 3,05 % valamiehistä on ollut naisia. Hän myös väitti, että vuonna 1997 valamiesluettelo edusti vain 3,4 % äänestyskelpoisista kansalaisista. Oikeus hylkäsi väitteet.

Zarb Adami valitti päätöksestä. Hän vetosi siihen, että valamiehenä toimiminen oli rasitus. Hän joutui lähtemään töistä aikaisemmin oikeuden istuntoihin. Ihmisten tuomitseminen syylliseksi tai syyttömäksi oli myös moraalinen taakka. Zarb Adamin valitus hylättiin.

Vuonna 2005 hänen nimensä lopulta poistettiin valamiesluettelosta, sillä hän toimi yliopistossa lehtorina. Maltan lain mukaan kokoaikaisten lehtorien ei tarvitse toimia valamiehenä.

Valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT)

Vuonna 2002 Zarb Adami valitti EIT:lle sitä, että Malta oli syrjinyt häntä sukupuolensa perusteella. Naisten osuus Maltan valamiehistöstä oli mitätön. Hän nojasi 14 artiklaan (syrjinnän kielto) yhdessä 4 artiklan (orjuuden ja pakkotyön kielto) kanssa.

EIT:n päätös

EIT totesi, että Maltan pakollinen valamiespalvelu tuli luokitella Euroopan ihmisoikeussopimuksen määrittelemäksi yleiseksi kansalaisvelvollisuudeksi, joka siis ei ollut pakollista työtä 4 artiklan (orjuuden ja pakkotyön kielto) määrittelemällä tavalla. Oli kuitenkin tuomittavaa, mikäli henkilöt valittaisiin syrjivin kriteerein suorittamaan pakollista kansalaisvelvollisuutta.

Koska 14 artiklaa (syrjinnän kielto) tuli aina tutkia yhdessä jonkun toisen sopimuksen artiklan kanssa EIT tutki kysymystä 4 artiklan kanssa (orjuuden ja pakkotyön kielto). Tuomioistuin pohti, tapahtuiko syrjintää työssä, joka luokiteltiin yleiseksi kansalaisvelvollisuudeksi.

Tuomioistuin huomioi, että Maltan laki valamiespalveluun valittavien henkilöiden osalta ei ollut syrjivä. Laissa määrättiin sekä miesten että naisten olevan yhtälailla valamiespalvelukelpoisia. Väitetty syrjintä, joka näkyi tilastoissa, perustui siis maassa vallitsevaan käytäntöön. Vuonna 1996 vain 5 naista oli valittu tehtäviin kun taas miesten osuus oli ollut 174. EIT totesi, että Maltan valamiespalveluksen tehtävissä suuri enemmistö todella oli miehiä. Tämä osoitti sen, että maltalaisia naisia ja miehiä kohdeltiin valamiespalveluksen osalta eri tavalla.

EIT tuomitsi Maltan syrjinnästä 14 artiklan (syrjinnän kielto) yhdessä 4 artiklan (orjuuden ja pakkotyön kielto) 3 (d) kohdan kanssa. Maltan tuli maksaa Zarb Adamille 7752 euroa korvauksia kuluista.

Katso koko tapaus englanniksi.

+2. Kysymys ilman työlupaa olevan marokkolaisen oikeudesta työskennellä imaamina Alankomaissa

Tapaus El Majjaoui & Stichting Touba moskeija v. Alankomaat Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin 2007

Tapauksen kuvaus

El Majjaoui on marokkolainen vuonna 1965 syntynyt mies, joka asuu Flushingissa, Alankomaissa. Samassa kaupungissa toimii järjestöpohjainen Stichting Touba moskeija, joka palvelee alueen marokkolaisen yhteisön muslimeja.

Vuonna 1999 Stichting Touba moskeija etsi imaamia ja se yritti hankkia El Majjaouille työlupaa, jotta tämä olisi voinut työskennellä moskeijassa imaamina. Lokakuussa 2000 viranomaiset hylkäsivät moskeijan esittämän hakemuksen. Heidän mukaansa Alankomaissa voitiin olettaa jo olevan päteviä, työluvan saaneita henkilöitä, jotka kykenisivät tähän toimeen. Stichting Touba moskeija ei vain ollut etsinyt tarpeeksi. Lisäksi viranomaisten mukaan moskeija ei ollut osoittanut olevansa valmis maksamaan lakisääteistä minimipalkkaa El Majjaouille.

El Majjaoui valitti muun muassa alueoikeuteen yhdessä Stichting Touba moskeijan kanssa. He väittivät yrittäneensä etsiä sopivaa imaamia moskeijaan työvoimatoimiston kautta. He eivät kuitenkaan sitä olleet löytäneet, vaikka lähes kaksi vuotta oli jo kulunut. Koska ehdokkaita ei ollut ilmennyt, oli El Majjaoui alkanut työskennellä moskeijassa. Moskeijan mukaan kaikki olivat häneen tyytyväisiä. Valitus hylättiin oikeudessa. Vuonna 2005 El Majjaoui käännytettiin Alankomaista ja hän palasi Marokkoon.

Valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT)

Elokuussa 2003 El Majjaoui ja Stichting Touba moskeija valittivat EIT:lle Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 (ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus) ja 18 artiklaan (oikeuksien käyttöä koskevien rajoitusten rajoittaminen) nojaten siitä, ettei El Majjaoui ollut saanut työlupaa eikä näin ollen voinut työskennellä moskeijassa.

EIT:n päätös

Vuoden 2006 tammikuussa moskeija esitti El Majjaouille uuden työlupahakemuksen, joka tällä kertaa hyväksyttiin. Täten El Majjaouia ei enää estetty työskentelemästä moskeijassa.

EIT pohti kuitenkin sitä, toimivatko viranomaiset väärin El Majjaouia ja moskeijaa kohtaan hylätessään heidän valituksen. Se tosiasia, että moskeijan tuli noudattaa tiettyjä vaatimuksia ennen kuin se sai palkata El Majjaouin, ei tuomioistuimen mukaan sinänsä ollut ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa. Sopimus ei taannut ulkomaalaisille oikeutta saada oleskelulupaa sen vuoksi, että he alkaisivat työskennellä jossakin Euroopan ihmisoikeussopimuksen ratifioinessa maassa. Ei edes siitä syystä, että työnantaja olisi uskonnollinen järjestö.

EIT:n mukaan El Majjaouille myönnetty työlupa ja se tosiasia, että hän pystyi nyt laillisesti työskentelemään moskeijassa, olivat riittävät korvaukset miehen ja moskeijan valituksille. EIT poisti hakemuksen tutkittavien tapausten luettelosta.

Katso koko tapaus englanniksi.