Mitä oikeus sosiaaliturvaan merkitsee?

Oikeus sosiaaliturvaan tarkoittaa, että yhteiskunta on vastuussa perusoikeuksien takaamisesta myös haavoittuville ja epäedullisessa asemassa oleville jäsenilleen. Kansallisten sosiaaliturvajärjestelmien tarkoituksena on kattaa koko väestö. Kuka tahansa voi kuulua tilapäisesti tai pysyvästi tukea tarvitsevaan ryhmään kuten sairaat, työttömät, vanhukset tai vammaiset.

Sosiaaliturvajärjestelmä perustuu solidaarisuuteen (hyväosaisemmat huolehtivat apua tarvitsevista), mutta myös vastavuoroisuuteen (koska kuka vain voi tulla avuntarvitsijaksi; yleensä viimeistään eläkkeellä).

Viidesosa maailman väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä ja näkee nälkää. Taloudellinen kasvu ei riitä turvaamaan kaikkien hyvinvointia: sen edut eivät hyödynnä kaikkia väestönosia. Sosiaaliturvan tehtävänä on tuoda hyvinvointi kaikkien ulottuville.

Oikeus sosiaaliturvaan kuuluu taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin oikeuksiin, jotka tähtäävät sekä aineellisten että henkisten inhimillisten tarpeiden tyydyttämiseen ihmisen täyden kehityksen varmistamiseksi. Oikeuksien toteuttaminen vaatii valtioilta ja kansainväliseltä yhteisöltä erilaisia toimia sen takaamiseksi, että niistä tulee kaikille todellisuutta.

Perustavanlaatuisten sosiaalisten, taloudellisten ja sivistyksellisten oikeuksien joukkomittainen kieltäminen ansaitsisi kansainväliseltä yhteisöltä samanlaisia toimia kuin ne, joihin on ryhdytty kansalais- ja poliittisten oikeuksien kieltämisen vuoksi.

Oikeus sosiaaliturvaan ihmisoikeussopimuksissa

YK:n ihmisoikeussopimukset

Ihmisoikeusjulistuksen 22. artikla mainitsee taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet. Näitä oikeuksia käsittelee oma YK:n ihmisoikeussopimuksensa, joka on hyväksytty vuonna 1966: Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva yleissopimus. Siinä määritellään jokaisen oikeus sosiaaliturvaan. Myös lapsen oikeuksien sopimuksessa käsitellään oikeutta sosiaaliturvaan.

Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva yleissopimus

9 artikla

Tämän yleissopimuksen sopimusvaltiot tunnustavat jokaiselle oikeuden sosiaaliturvaan sosiaalivakuutus mukaan luettuna.

Lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus

26 artikla

  1. Sopimusvaltiot tunnustavat jokaisen lapsen oikeuden nauttia sosiaaliturvasta, mukaan luettuna sosiaalivakuutus, ja ryhtyvät välttämättömiin toimiin tämän oikeuden täydeksi toteuttamiseksi kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti.
  2. Näitä etuuksia myönnettäessä olisi tarvittaessa otettava huomioon lapsen ja hänen elatuksestaan vastuussa olevien henkilöiden varallisuus ja olosuhteet, kuten myös muut lapsen esittämään tai hänen puolestaan esitettyyn hakemukseen vaikuttavat seikat.

Oikeus sosiaaliturvaan – ihmisoikeustuomioistuinten päätöksiä

+1. Kysymys romanilesken oikeudesta perhe-eläkkeeseen

Tapaus Muñoz Díaz v. Espanja
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös 2009

Tapauksen kuvaus

María Luisa Muñoz Díaz on vuonna 1956 syntynyt Espanjan kansalainen. Etniseltä alkuperältään hän on romani. Ollessaan 15-vuotias Muñoz Díaz meni naimisiin myös romaniyhteisöön kuuluvan M.D:n kanssa. Heidät vihittiin etnisen yhteisönsä mukaisin avioliittorituaalein. He saivat kuusi lasta, jotka kaikki merkittiin väestörekisteriin, ja vuonna 1986 perheelle myönnettiin suurperheen erityisasema.

M.D. kuoli vuonna 2000. Hän oli 19 vuoden ajan työskennellyt rakennusmiehenä ja maksanut sosiaaliturvamaksuja. Muñoz Díaz anoi perhe-eläkettä miehensä kuoleman jälkeen. Hakemus hylättiin sillä perusteella, että Muñoz Díazin ja M.D:n avioliittoa ei ollut koskaan rekisteröity lain edellyttämällä tavalla. Muñoz Díaz valitti päätöksestä, jonka työtuomioistuin kumosi vuonna 2002. Korkeimman oikeuden päätöksestä tuomio kuitenkin kumottiin edelleen ja Muñoz Díazilta evättiin perhe-eläke.

Valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT)

Muñoz Díaz valitti EIT:lle Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artiklaan (syrjinnän kielto) ja 1 lisäpöytäkirjan 1 artiklaan (omaisuuden suoja) nojaten. Valittajan mukaan Espanjan viranomaisten kieltäytyminen perhe-eläkkeen maksamisesta, sillä perusteella, että pari ei ollut rekisteröinyt suhdettaan, oli syrjivä. Romaniyhteisössä ainoa tunnustettu vihkimistapa oli nimenomaan yhteisön omiin rituaaleihin perustuva vihkiminen.

EIT:n päätös

Tuomioistuin katsoi, että Muñoz Díaz ja M.D. olivat eläneet yhdessä kuuden lapsensa kanssa miehen kuolemaan saakka. Heille oli myös myönnetty suurperheen status, jota ei Espanjassa voi saada ilman, että vanhemmat ovat aviopuolisoita. Lisäksi M.D. oli 19 vuoden ajan maksanut sosiaaliturvamaksuja ja hänen sosiaalietuuskortistaan näkyi, että hän oli elättänyt myös vaimonsa ja heidän yhteiset lapset.

EIT totesi, että romaniyhteisöllä oli omat arvonsa ja uskomuksensa, jotka oli jo pitkään tunnustettu Espanjassa. Tuomioistuin lisäsi, että mikäli Muñoz Díaz olisi joutunut menemään naimisiin kanonisen oikeuden mukaisesti, olisi se rikkonut valittajan uskonnonvapautta. Lisäksi Muñoz Díaz oli kaikissa virallisissa dokumenteissa merkitty M.D:n vaimoksi ja koko naimisissa oloaikansa hän oli elänyt siinä uskossa, että he ovat aviopari lain edessä.

Tuomioistuin katsoi, että Espanja oli rikkonut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artiklaa (syrjinnän kielto) ja 1 lisäpöytäkirjan 1 artiklaa (omaisuuden suoja). Sen tuli maksaa valittajalle 70 000 euroa korvauksia taloudellisesta ja aineettomasta vahingosta. Lisäksi Espanjan tuli maksaa Muñoz Díazille 5 412,56 euroa korvausta oikeudenkäyntikuluista.

Katso koko tapaus englanniksi.

+2. Kysymys Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden korjaustöihin määrätyn miehen oikeudesta korvauksiin heikon terveydentilansa vuoksi

Tapaus Burdov v. Venäjä
Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin 2002

Tapauksen kuvaus

Anatoliy Tikhonovich Burdov on Venäjän kansalainen. Lokakuussa 1986 sotavoimien viranomaiset kutsuivat Burdovin hätäoperaatioon Tšernobyliin korjaamaan ydinvoimalaonnettomuuden tuhoja. Burdov työskenteli alueella tammikuuhun 1987 saakka ja altistui radioaktiiviselle säteilylle. Asiantuntijan lausunnon mukaan Burdovin terveydentila huononi siksi, että hän oli osallistunut Tšernobylin korjausoperaatioon. Näin ollen hänelle määrättiin maksettavaksi korvauksia.

Vuoteen 1997 mennessä korvauksia ei ollut maksettu ja Burdov haastoi Shakhtyn sosiaaliturvaviraston oikeuteen. Shakhtyn raastuvanoikeus määräsi viraston maksamaan miehelle 23 786 567 Venäjän ruplan edestä korvauksia saamattomista hyvityksistä ja lisäksi samansuuruisen summan rangaistuksena siitä, että korvauksia ei ollut maksettu.

Vuonna 1999 Burdov haastoi sosiaaliturvaviraston oikeuteen uudestaan, sillä hän ei edelleenkään ollut saanut korvauksia onnettomuudesta. Shakhtyn raastuvanoikeus määräsi edelleen viraston velvolliseksi maksamaan korvauksia.

Sosiaaliturvavirasto ilmoitti Burdoville useaan kertaan, ettei se pysty maksamaan korvauksia, sillä virastolla ei ollut rahoitusta siihen. Valtiovarainministeriön päätöksen myötä Shakhtyn sosiaaliturvavirasto maksoi Burdoville 113 040,38 Venäjän ruplan edestä saamattomia korvauksia.

Valitus Euroopan ihmisoikeutuomioistuimelle (EIT)

Burdov valitti EIT:lle 6 artiklan 1 kohtaan (oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin) ja 1 lisäpöytäkirjan 1 artiklaan (oikeus omaisuuteen) nojaten sitä, että Venäjä ei ollut pystynyt toimeenpanemaan viimeisintä tuomiota Burdoville myönteisellä tavalla.

EIT:n päätös

Tuomioistuin muistutti, että tuomion toimeenpaneminen oli oleellinen osa oikeudenkäyntiä. Rahoituksen puuttumista ei voinut pitää hyväksyttävänä selityksenä välttää korvauksien maksamista.

EIT huomautti, että Venäjä oli maksanut Burdoville korvauksia vasta, kun valitus oli jo tuomioistuimelle tehty ja EIT oli ottanut yhteyttä Venäjän hallitukseen. Vuoteen 2001 saakka Burdov ei ollut saanut hänelle määrättyjä korvauksia.

Näin ollen häneltä oli riistetty oikeus hänelle kuuluvaan omaisuuteen ja Venäjä oli syyllistynyt 6 artiklan 1 kohdan (oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin) ja 1 lisäpöytäkirjan 1 artiklan (oikeus omaisuuteen) rikkomuksiin. Tuomioistuin määräsi Venäjän maksamaan 3000 euron edestä korvauksia aineettomasta vahingosta.

Katso koko tapaus englanniksi.