Mitä suojaa on kansalaisuutensa menettäneille?

Kansalaisuus on yksi yhteiskunnan jäsenten aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin edellytyksistä. Aineellisesti identiteetti liittyy maantieteelliseen sijaintiin ja kyseisen valtion alueella voimassa olevien lakien tarjoamaan suojaan. Valtiolla on myös velvollisuuksia suojata kansalaisiaan muiden valtioiden alueella. Kansalaisuus tarjoaa yksilölle yhden identiteetin. Kansalaisuuden tarjoama identiteetti vahvistaa yksilön yhteenkuuluvuuden ja itsekunnioituksen tunteita.

Valtiottomuuden poistamista koskeva yleissopimus vuodelta 1961 velvoittaa valtion tarjoamaan kansalaisuutta kenelle tahansa maan alueella syntyneelle, josta muutoin tulisi valtioton, ja kieltää kansalaisuuden poistamisen henkilöltä, josta siten tulisi valtioton. Ihmiseltä ei missään tapauksessa saa poistaa hänen kansalaisuuttaan rodullisten, etnisten, uskonnollisten tai poliittisten syiden perusteella.

Poliittinen vastakkainasettelu ja poliittiset konfliktit liittyvät usein kansalaisuuteen.

Uusien valtioiden syntymiseen on välillä liittynyt ihmisten vainoamista ja karkottamista sekä valtiottomuuden lisäämistä. Erityisen alttiita näille toimille ovat eri vähemmistöihin kuuluvat ihmiset, jotka muodostavatkin huomattavan osan nykyisistä pakolaisista.

Oikeus kansalaisuuteen ihmisoikeussopimuksissa

YK:n ihmisoikeussopimukset:

Oikeus kansalaisuuteen sisältyy YK:n ihmisoikeussopimuksissa kansalais- ja poliittisten oikeuksien sopimukseen ja lapsen oikeuksien sopimukseen.

YK:n ihmisoikeussopimukset

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus

24. artikla

  1. Jokaisella lapsella on ilman rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen tai syntyperään perustuvaa syrjintää oikeus alaikäisyytensä edellyttämään suojeluun perheensä, yhteiskunnan ja valtion taholta.
  2. Jokainen lapsi on merkittävä rekisteriin välittömästi syntymän jälkeen ja hänelle on annettava nimi.
  3. Jokaisella lapsella on oikeus saada kansalaisuus.

Yleissopimus lapsen oikeuksista

7. artikla

  1. Lapsi on rekisteröitävä heti syntymänsä jälkeen, ja hänellä on syntymästään lähtien oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan.
  2. Sopimusvaltiot takaavat näiden oikeuksien toteuttamisen kansallisen lainsäädäntönsä ja asiaankuuluvissa kansainvälisissä asiakirjoissa määriteltyjen velvoitteidensa mukaisesti etenkin silloin, kun lapsi muuten olisi kansalaisuudeton.

Oikeus kansalaisuuteen – ihmisoikeustuomioistuinten päätöksiä

+1. Kysymys lapsen oikeudesta syntymärekisteröintiin ja kansalaisuuteen heti syntymänsä jälkeen

Tapaus Yean ja Bosico v. Dominikaaninen Tasavalta Amerikan ihmisoikeustuomioistuimen päätös 2005

Tapauksen kuvaus

Dilcia Oliven Yean ja Violeta Bosico Cofi syntyivät Dominikaanisessa tasavallassa vuosina 1996 ja 1985. Heidän vanhempansa ovat haitilaista alkuperää. Haitilaisen alkuperä on hyvin usein asettanut ihmisiä sosiaalisesti heikompaan asemaan ja johtanut syrjintään Dominikaanisessa tasavallassa. Vuosien varrella on myös ilmennyt tapauksia, joissa viranomaiset hankaloittavat haitilaista alkuperää olevien lasten syntymärekisteröintiä. Syntymänsä jälkeen Yean ja Bosico eivät saaneet Dominikaanisen tasavallan kansalaisuutta, vaikka valtion laki määrää kansalaisuuden myöntämisestä jokaiselle lapselle, joka syntyy valtion alueella. Vasta vuonna 2001 Yeanille ja Bosicolle myönnettiin Dominikaanisen tasavallan kansalaisuus. Kansalaisuudettomuuden seurauksena tytöillä ei ollut henkilötodistusta. Tämä johti muun muassa siihen, että Violeta Bosicolta evättiin vuodeksi oikeus käydä koulua.

Valitus Amerikan ihmisoikeustuomioistuimeen (AIT)

Yeanin ja Bosicon edustajat valittivat AIT:lle muun muassa Amerikan ihmisoikeussopimuksen 19 (lapsen oikeudet), 20 (oikeus kansalaisuuteen) ja 24 artiklaan (yhdenvertaisuus lain edessä) nojaten. He valittivat sitä, että lapsilta oli evätty heidän oikeutensa saada syntymänsä rekisteröityä. Näin ollen he pelkäsivät muun muassa joutuvansa maasta karkotetuiksi.

AIT:n päätös

Tuomioistuin katsoi, että oikeus kansalaisuuteen on yksi ihmisen perusoikeuksista, jonka jokainen ihminen tarvitsee, jotta muutkin oikeudet voisivat toteutua. Jos lapsilta kiellettiin kansalaisuus, merkitsi se yhteisön ulkopuolelle sulkemista. Lisäksi kaikkiin lapsiin kohdistuviin loukkaussyytteisiin oli suhtauduttava erityisen vakavasti, sillä lapset olivat yhteiskunnassa aikuisia haavoittuvammassa asemassa. AIT pani merkille, että Dominikaaninen tasavalta myöntää lainsäädännössään kaikille valtion rajojen sisäpuolella syntyneille lapsille oikeuden maansa kansalaisuuteen. Näin ollen se tuomitsi Dominikaanisen tasavallan muun muassa 19 (lapsen oikeudet), 20 (oikeus kansalaisuuteen) ja 24 artiklan (yhdenvertaisuus lain edessä) rikkomisesta. Tuomioistuin totesi, että Dominikaanisen tasavallan tulee muuttaa lainsäädäntöään niin, että syntymärekisteröiminen tulee helpommaksi erityisesti haitilaista alkuperää oleville lapsille, jotka ovat pitkään olleet syrjinnän kohteina. Lisäksi kaikille lapsille etnisestä alkuperästä riippumatta tulee taata pääsy ilmaiseen peruskouluun.

Katso koko päätös espanjaksi.

Huomioi

Kymmenien miljoonien lasten syntymät jäävät vuosittain rekisteröimättä. Unicefin mukaan 51 miljoonan lapsen syntymää ei rekisteröity vuonna 2008. Rekisteröimättömyydellä on paljon yhteiskunnallisia haittoja. Lapset voivat jäädä vaille kansalaisuutta, eivätkä näin ollen saa passia. He voivat jäädä ilman koulutusta ja myöhemmin ilman työpaikkaa. He eivät voi äänestää ja he saattavat jäädä paitsi perusterveydenhuollosta. Kun lapsi ei voi todistaa ikäänsä, hänellä on myös suurempi vaara joutua lapsityövoiman tai lapsiprostituution uhriksi ja hänet voidaan värvätä armeijaan liian varhaisessa vaiheessa. Tytöt, jotka eivät voi todistaa ikäänsä, saattavat myös joutua naimisiin liian nuorena.

+2. Kysymys viranomaisten epäonnistumisesta antaa vasta perustetun Slovenian kansalaisuus asukkailleen

Tapaus Kurić ja muut v. Slovenia

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin 2010

Taustatietoa

Slovenian itsenäistyttyä entisestä Jugoslavian sosialistisesta liittotasavallasta vuonna 1991 Sloveniassa asuvien henkilöiden tuli hakea maan kansalaisuutta puolen vuoden sisällä itsenäisyysjulistuksesta. Ne henkilöt, jotka eivät kansalaisuutta hakeneet määräaikaan mennessä ja ne, joille ei kansalaisuutta myönnetty, pyyhittiin Slovenian vakituisten asukkaiden rekisteristä 26. helmikuuta 1992. Heistä tuli muukalaisia ja heitä alettiin kutsua nimellä ”pyyhityt”.

Slovenian hallituksen mukaan kaikille ihmisille oli kerrottu tiedotusvälineiden kautta, mitä heidän tulee tehdä, jotta he saisivat Slovenian kansalaisuuden. Ihmisiin otettiin myös henkilökohtaisesti yhteyttä. Jotkut ”pyyhityt” henkilöt kuitenkin kielsivät saaneesta minkäänlaista tietoa siitä, että heistä helmikuussa 1992 tulee muukalaisia, elleivät he noudata viranomaisten ohjeita. Osa sai tiedon vasta esimerkiksi siinä yhteydessä, kun yritti uusia henkilökohtaisia dokumenttejaan, joka ei enää kansalaisuudettomana henkilönä ollutkaan mahdollista.

Tapauksen kuvaus

Mustafa Kurić ja kymmenen muuta henkilöä olivat entisen Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan kansalaisia, jotka sittemmin asuivat Sloveniassa. He kaikki kuuluvat Slovenian ”pyyhittyihin”. Kurić ja kolme muuta ovat kansalaisuudettomia.

Edellä mainitut ”pyyhityt” henkilöt kärsivät lähes 20 vuotta Slovenian vakituisten asukkaiden rekisteristä poistamisestaan. Heitä häädettiin asunnoistaan ja osa heistä joutui vuosia asumaan puistoissa tai muissa terveydelle haitallisissa olosuhteissa. Heiltä vietiin heidän henkilökohtaista omaisuuttaan. Osa henkilöistä ei voinut saada työpaikkaa eikä pystynyt matkustelemaan, koska heillä ei ollut virallisia dokumentteja. Osa heistä vangittiin ja karkotettiin Sloveniasta.

Vuonna 1999 perustuslakituomioistuin totesi, että lakisäännös “pyyhkimispäivästä” eteenpäin oli perustuslain vastainen. Tämä johtui siitä, että säännös ei määritellyt niiden henkilöiden asemaa, jotka eivät olleet saaneet virallista ilmoitusta statuksensa muuttumisesta, kuten edellä mainitut 11 henkilöä. Vuonna 2003 uusi lakiehdotus asiasta kuitenkin hylättiin puutteellisuuksien vuoksi.

Valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle (EIT)

Kurić ja 10 muuta henkilöä valittivat EIT:lle sitä, että heidät oli mielivaltaisesti jätetty ilman juuri Slovenian kansalaisuutta vuonna 1991 sekä/tai sitä, että heiltä oli viety vakinaisen asukkaan status. He nojasivat muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 8 artiklaan (oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän suojaa).

EIT:n päätös

Slovenian hallitus oli sitä mieltä, että valitusta oli mahdotonta hyväksyä, sillä EIS ei sisältänyt artiklaa, joka käsittäisi oikeuden kansalaisuuteen. Tuomioistuin myönsi, että EIS ei suoranaisesti sisältänyt artiklaa, joka käsittäisi kyseisen oikeuden. Se kuitenkin totesi, että maahanmuuttajien (kuten valittajien, joista osa oli useita vuosikymmeniä asunut laillisesti Sloveniassa) yhteisölliset ja sosiaaliset siteet kuuluivat sopimuksen 8 artiklan (oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta) piiriin, jonka pohjalta valitus oli tehty.

EIT totesi, että Slovenian laki, joka kosketti ”pyyhittyjä” henkilöitä, oli julistettu maassa perustuslainvastaiseksi. Lisäksi Slovenian viranomaiset olivat järjestäen kieltäytyneet myöntämästä valittajille perustuslakituomioistuimen päätöksen mukaista asemaa. Näin ollen viranomaiset olivat sopimuksen vastaisesti puuttuneet valittajien oikeuteen nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta.

Tuomioistuin totesi Slovenian syyllistyneen muun muassa 8 artiklan (oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta) rikkomiseen. EIT:n mukaan Slovenian tuli käsitellä asukkaidensa yksittäiset hakemukset ja myöntää heille vakituiset oleskeluluvat.

Katso koko tapaus englanniksi.