Mitä oikeus elämään merkitsee?

Ihmisoikeuksien yleisenä päämääränä on mahdollistaa ihmisarvon mukainen elämä. Oikeus elämään on ihmisoikeuksista perustavin. Ellei sitä ole suojattu, muilla ihmisoikeuksilla ei ole mieltä. Oikeus elämään tarkoittaa, että ketään ei saa tappaa. Myöskään valtio tai muu julkinen valta ei saa surmata ihmisiä laittomasti tai mielivaltaisesti. Myös elämän perusedellytysten puuttuminen rikkoo tätä oikeutta. Oikeus elämään edellyttää lainsäädäntö- ja muita toimenpiteitä, joilla luodaan suojajärjestelmät yksilöiden välistä väkivaltaa vastaan ja rakennetaan toimiva terveydenhuoltojärjestelmä.

Oikeus elämään ei ole yksiselitteinen ja ongelmaton käsite. Kiistelyä aiheuttavat muun muassa:

Abortti: Rikkooko abortti oikeutta elämään?

Kuolemanrangaistus: Kuolemanrangaistus on edelleen käytössä useissa maailman maissa. Se loukkaa oikeutta elämään ja sitä voidaan pitää kidutuksen äärimmäisenä muotona.

Rikoksen torjunta: Joskus yleinen turvallisuus ja yksilön oikeus elämään joutuvat punnittaviksi.

Loukkaukset, jotka kohdistuvat oikeuteen elää, ovat kidutuksen ohella räikeimpiä ihmisoikeusloukkauksia, ja ne edellyttävät maailmanyhteisöltä jatkuvaa huomiota.

Vaikka sopimusten mukaisesti valtioiden velvollisuus on suojella kansalaisten elämää, vapautta ja turvallisuutta, jotkin hallitukset rikkovat tätä velvollisuutta jatkuvasti. YK raportoi säännöllisesti monissa maailman maissa tapahtuvista ”katoamisista” sekä mielivaltaisista ja laittomista teloituksista. Loukkausten uhreiksi joutuneiden ihmisten määrä ei näytä vähentyvän.

Kun loukkaukset menevät niin pitkälle, että jokin kansallinen, etninen, rodullinen tai uskonnollinen ryhmä pyritään tuhoamaan, puhutaan kansanmurhasta. Se on YK:n 1948 joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi solmitun yleissopimuksen mukainen kansainvälinen rikos. Kansainvälisiin rikoksiin syyllistyneet voidaan tuomita rangaistukseen minkä tahansa valtion tuomioistuimessa, vaikkei rikoksilla ole mitään liittymäkohtia tuomitsemisvaltioon.

YK:n ihmisoikeussopimukset:

Oikeus elämään sisältyy YK:n ihmisoikeussopimuksissa kansalais- ja poliittisten oikeuksien sopimukseen ja lapsen oikeuksien sopimukseen. Lisäksi lapsen oikeuksien sopimus kieltää tuomitsemasta alle 18-vuotiasta kuolemanrangaistukseen tai elinkautiseen vankeuteen ilman vapautumismahdollisuutta.

Euroopan ihmisoikeussopimus:

Myös Euroopan ihmisoikeussopimukseen sisältyy artikla oikeudesta elämään. Sopimuksen kuudes lisäpöytäkirja tähtää kuolemanrangaistuksen poistamiseen.

YK:n ihmisoikeussopimukset

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus

Artikla 6

  1. Jokaisella ihmisellä on synnynnäinen oikeus elämään. Tämä oikeus on suojattava lailla. Keltään ei saa mielivaltaisesti riistää hänen elämäänsä.
  2. Valtioissa, jotka eivät ole poistaneet kuolemanrangaistusta, kuolemantuomio voidaan langettaa vain vakavimmista rikoksista rikoksen tekohetkellä voimassa olevan lain nojalla loukkaamatta tämän yleissopimuksen sekä joukkotuhonnan ehkäisemistä ja rankaisemista koskevan yleissopimuksen määräyksiä. Tämä rangaistus voidaan panna täytäntöön vain toimivaltaisen tuomioistuimen lopullisen tuomion nojalla.
  3. Milloin elämän riistäminen muodostaa joukkotuhontarikoksen, on katsottava, että mikään tässä artiklassa ei oikeuta sopimusvaltioita millään tavalla poikkeamaan niistä velvoituksista, jotka se on omaksunut joukkotuhonnan ehkäisemistä ja rankaisemista koskevan yleissopimuksen määräysten nojalla.
  4. Jokaisella kuolemaantuomitulla on oikeus anoa armahdusta tai tuomion muuttamista. Amnestia, armahdus tai kuolemantuomion muuttaminen voidaan myöntää kaikissa tapauksissa.
  5. Kuolemantuomiota ei saa langettaa alle kahdeksantoistavuotiaiden henkilöiden tekemistä rikoksista eikä sitä saa panna täytäntöön raskaana olevan naisen osalta.
  6. Mihinkään tässä artiklassa ei voida vedota sopimusvaltion viivyttämiseksi tai estämiseksi poistamasta kuolemanrangaistusta.

 

Yleissopimus lapsen oikeuksista

6. artikla

  1. Sopimusvaltiot tunnustavat, että jokaisella lapsella on synnynnäinen oikeus elämään.
  2. Sopimusvaltiot takaavat lapselle henkiinjäämisen ja kehittymisen edellytykset mahdollisimman täysimääräisesti.

37. artikla

Sopimusvaltiot takaavat, että

a) lasta ei kiduteta, eikä kohdella tai rangaista julmalla, epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.

Kuolemanrangaistusta tai elinkautista tuomiota ilman vapauttamismahdollisuutta ei tule langettaa alle 18-vuotiaana tehdyistä rikoksista;

(…)

 

Euroopan ihmisoikeussopimus

2. artikla

Oikeus elämään

  1. Jokaisen oikeus elämään on suojattava laissa. Keneltäkään ei saa riistää hänen elämäänsä tahallisesti, paitsi tuomioistuimen päätöksen täytäntöönpanemiseksi silloin, kun hänet on tuomittu rikoksesta, josta laissa määrätään tällainen rangaistus.
  2. Elämän riistämistä ei voida katsoa tämän artiklan vastaiseksi teoksi silloin, kun se seuraa voimankäytöstä, joka on ehdottoman välttämätöntä:
    • a) kenen hyvänsä puolustamiseksi laittomalta väkivallalta;
    • b) laillisen pidätyksen suorittamiseksi tai laillisen vapaudenriiston kohteeksi joutuneen henkilön paon estämiseksi;
    • c) mellakan tai kapinan kukistamiseksi laillisin toimin.

Kuudes lisäpöytäkirja

1. artikla

Kuolemanrangaistuksen poistaminen

Kuolemanrangaistus on poistettava. Ketään ei saa tuomita tällaiseen rangaistukseen, eikä tällaista rangaistusta saa panna täytäntöön.

2. artikla

Kuolemanrangaistus sodan aikana

Valtio voi lainsäädännössään määrätä kuolemanrangaistuksen sodan tai sen välittömän uhan aikana tehdyistä teoista. Tällaista rangaistusta käytetään ainoastaan laissa määrätyissä tilanteissa ja sen määräysten mukaisesti. Valtion tulee ilmoittaa Euroopan neuvoston pääsihteerille asianmukaiset lainkohdat.

Oikeus elämään – ihmisoikeustuomioistuinten päätöksiä

+1. Kysymys sikiön oikeudesta elää

Tapaus Thi-Nho Vo v. Ranska
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös 2004

Tapauksen kuvaus

Ollessaan kuudennella kuukaudella raskaana Thi-Nho Vo meni Ranskassa tutkittavaksi lyonilaiseen sairaalaan marraskuussa 1991. Samaan aikaan sairaalassa oli myös nainen nimeltään Than Van Vo, jolta oli tarkoitus poistaa kierukka samaisessa sairaalassa. Koska naisilla oli sama sukunimi, lääkäri sekoitti potilaat ja yritti poistaa kierukan raskaana olevalta Volta. Lääkäri puhkaisi Volta sikiökalvon ja toimenpide johti lopulta aborttiin. Vo teki lääkäristä rikosilmoituksen syyttäen tätä sikiön kuolemantuottamuksesta. Lyonin rikostuomioistuin vapautti lääkärin kuitenkin syytteistä. Vo valitti päätöksestä, jonka ylioikeus sittemmin kumosi. Se tuomitsi lääkärin tahattomasta kuolemantuottamuksesta kuuden kuukauden ehdolliseen rangaistukseen sekä sakkoihin. Ranskan korkein tuomioistuin perui lopulta päätöksen. Sen mukaan kyseessä ei ollut tahaton kuolemantuottamus. Näin tuomioistuin kiisti sikiön ihmisyyden ja sen oikeuden tulla suojelluksi rikosoikeudessa.

Valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle (EIT)

Vo valitti päätöksestä EIT:lle nojaten Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklaan (oikeus elämään). Hänen kantansa oli, että Ranskan valtiolla on velvollisuus määritellä tapahtuma rikokseksi.

EIT:n päätös

Tuomioistuin päätti, että jokaisella valtiolla on oikeus itse määritellä, milloin sikiön oikeus elämään alkaa. Euroopassa ei ollut yleistä tieteellistä määritelmää siitä, milloin ihmiselämä alkaa, joten EIT ei halunnut puuttua siihen. Se ei siis tuominnut tapausta, koska tuomioistuimen mukaan kysymys oli Ranskan päätettävissä. EIT:n mukaan Vo olisi voinut vaatia hallinto-oikeudessa vahingonkorvauksia sairaalalta lääkärin huolimattomuudesta. Näin Vo olisi saanut täyden korvauksen tapahtuneesta eikä rikoksen institutionalisoiminen sen mukaan ollut tarpeellista.

Katso koko päätös englanniksi.

+2. Kysymys kotimaassaan kuolemaantuomitun ulkomaalaisen palautuksesta synnyinmaahansa

Tapaus Bader ja muut v. Ruotsi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös 2005

Tapauksen kuvaus

Syyrialaiset Kamal Bader Muhammad Kurdi sekä Hamida Abdilhamid Mohammad Kanbor hakivat useaan kertaan Ruotsista turvapaikkaa elokuussa 2002 kahden alaikäisen lapsensa kanssa. Kaikki hakemukset hylättiin ja perhe määrättiin palautettavaksi kotimaahansa. Tammikuussa 2004 he lähettivät uuden hakemuksen Ruotsin ulkomaalaislautakuntaan pyytäen tätä viivästyttämään päätöksen toimeenpanoa.

Perhe vetosi Syyriassa tehtyyn päätökseen, jonka mukaan Bader oli osasyyllinen sisarensa miehen murhaan ja näin ollen tuomittu kotimaassansa kuolemaan. Syyriassa tehdyn tuomion mukaan Bader oli yhdessä veljensä kanssa uhannut lankonsa henkeä useasti. Tämä oli heidän mukaansa maksanut liian vähän myötäjäisiä ja näin ollen loukannut perheen kunniaa. Marraskuussa 1998 Baderin veli oli ampunut lankoa aseella, jonka Bader oli hänelle hankkinut. Miehet olivat yhdessä suunnitelleet murhan. Tuomio oli langetettu syytetyn ollessa jo poissa maasta. Syyrian tuomioistuimen mukaan tapaus voitaisiin mahdollisesti käsitellä uudelleen Baderin ollessa paikalla.

Ruotsin ulkomaalaislautakunta hylkäsi Baderin perheen hakemuksen. Lautakunta selvitti asiaa paikallisen asianajajan kanssa ja tuli siihen tulokseen, että tapaus tulisi uudelleen käsittelyyn Syyriassa Baderin läsnä ollessa. Selvityksen mukaan Bader ei saisi kuolemanrangaistusta, mikäli hänet tuomittaisiin uudelleen, sillä kyseessä oli kunniarikos, joka nähtiin lieventävänä asianhaarana. Karkotusmääräyksen täytäntöönpanoa päätettiin lykätä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) kehotuksen johdosta.

Valitus EIT:lle

Bader valitti tuomiosta EIT:lle vedoten sopimuksen 2 (oikeus elämään) ja 3 artiklaan (kidutuksen kielto). Baderin mielestä pidättämisen ja kuolemantuomion riski olisivat suuret, mikäli hänet karkotettaisiin Ruotsista takaisin Syyriaan.

EIT:n päätös

Tuomioistuin teki päätöksen, jonka mukaan Ruotsin hallituksella ei ollut takeita siitä, että juttu käsiteltäisiin uudelleen Syyrian oikeudessa. Mikäli tapaus tulisi uudelleen käsittelyyn, ei Ruotsi voinut myöskään taata sitä, ettei yleinen syyttäjä tulisi vaatimaan Baderille kuolemantuomiota. Kuolemantuomioiden täytäntöönpanon riskiä oli vaikea arvioida Syyriassa myös siitä syystä, että niiden määrästä ja toteutuksesta ei ollut saatavilla julkisia tietoja.

Aikaisempi oikeudenkäynti oli käyty ilman syytetyn tai hänen asianajajansa kuulemista. Baderin oikeus puolustautua oli siis törkeästi evätty. Tämä luonnollisesti lisäsi hänen pelkoaan joutumisesta uuteen epäoikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Näin ollen EIT katsoi, että Baderin lähettäminen kotimaahansa saattaisi hänet todellisen riskin vaaraan. EIT oli yksimielisesti sitä mieltä, että valittajien karkottaminen Syyriaan perustaisi Euroopan Ihmisoikeussopimuksen 2 (oikeus elämään) ja 3 artiklan (kidutuksen kielto) rikkomuksen.

Katso koko päätös englanniksi.