Mikä on mielivaltainen pidätys?

Mielivaltaisuuden merkitystä on yritetty määritellä kahdella tavalla. Ensimmäinen on, että henkilö voidaan pidättää, vangita ja karkottaa vain laillisten menettelytapojen mukaisesti. Toinen on se, ettei ketään saa pidättää, vangita tai karkottaa hetken mielijohteesta tai sattumalta, kun ei ole ilmeistä, että henkilö olisi syyllistynyt rikokseen.

Ensimmäisen tulkinnan puutteena on se, että lait saattavat sallia myös tulkinnanvaraiset pidätykset ja laillisia menettelytapoja voidaan käyttää mielivaltaisesti. Henkilö voidaan pidättää muodollisesti laillisella tavalla, mutta mielivaltaisesta syystä. Tämä tulkinta ei siten tarjoa riittävää suojaa. Mielivaltaista, mutta menettelyllisesti laillista pidätystä voi seurata kiduttaminen tai muu huono kohtelu. Toisen tulkinnan vahvuutena on, että se korostaa pidätyksen olevan oikeutettu vain ilmeisen rikosepäilyn vuoksi.

Kaikkien oikeusjärjestelmien tulisi tarjota yksilölle laillisuuden suoja. Laillisuuden suojan muodostavat mielivaltaisen pidätyksen kielto, oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja syyttömyysolettama.

Mielivaltaisen pidätyksen kielto ihmisoikeussopimuksissa

YK:n ihmisoikeussopimukset

Mielivaltainen pidätys kielletään kansalais- ja poliittisten oikeuksien sopimuksessa. Siinä myös käsitellään laillisesti pidätettyjen kohtelua ja mm. oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. Lapsen oikeuksien sopimus korostaa, että lapsen vapaudenriisto on vasta viimeinen ja mahdollisimman lyhytaikainen keino. Lisäksi sopimus käsittelee pidätetyksi joutuneen lapsen kohtelua, mm. hänen oikeuttaan olla yhteydessä perheeseensä.

Euroopan ihmisoikeussopimus

Euroopan ihmisoikeussopimus turvaa jokaiselle oikeuden vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Tämä sisältää myös mielivaltaisen pidätyksen kiellon.

YK:n ihmisoikeussopimukset

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus

9. artikla

  1. Jokaisella on oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Ketään ei saa mielivaltaisesti pidättää tai vangita. Keneltäkään ei saa riistää hänen vapauttaan paitsi laissa säädetyillä perusteilla ja sen määräämässä järjestyksessä.
  2. Jokaiselle pidätetylle on pidättämishetkellä ilmoitettava toimenpiteen syyt sekä välittömästi saatettava tietoon jokainen häneen kohdistuva syyte.
  3. Jokainen rikoksesta epäiltynä pidätetty tai vangittu on viipymättä saatettava tuomarin tai muun lain nojalla tuomiovaltaa käyttävän viranomaisen eteen ja hänellä on oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa tai oikeus tulla vapautetuksi. Yleisenä sääntönä ei ole pidettävä, että oikeudenkäyntiä odottavat henkilöt pidetään tutkintavankeudessa, mutta vapaaksi laskemisen ehdoksi voidaan asettaa takeet siitä, että asianomainen saapuu paikalle oikeudenkäyntiin samoin kuin jokaisessa muussakin vaiheessa käsittelyn aikana, ja tarvittaessa tuomion täytäntöönpanemiseksi.
  4. Jokaisella, jolta on riistetty hänen vapautensa pidättämällä tai vangitsemalla, on oikeus tuomioistuimessa vaatia, että hänen vapaudenriistämisensä laillisuus viipymättä tutkitaan ja että hänet vapautetaan, mikäli toimenpide ei ole laillinen.
  5. Jokaisella, joka on laittomasti pidätetty tai vangittu, on oikeus vahingonkorvaukseen.

Yleissopimus lapsen oikeuksista

37. artikla

Sopimusvaltiot takaavat, että

  • a) lasta ei kiduteta eikä kohdella tai rangaista julmalla, epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla. Kuolemanrangaistusta tai elinkautista tuomiota ilman vapauttamismahdollisuutta ei tule langettaa alle 18-vuotiaana tehdyistä rikoksista;
  • b) lapselta ei saa riistää hänen vapauttaan laittomasti tai mielivaltaisesti. Lapsen pidättämisessä, muussa vapaudenriistossa tai vangitsemisessa tulee noudattaa lakia ja näihin toimiin on turvauduttava vasta viimeisenä ja mahdollisimman lyhytaikaisena keinona;
  • c) vapaudenriiston kohteeksi joutunutta lasta on kohdeltava inhimillisesti ja kunnioittaen synnynnäistä ihmisarvoa ottaen huomioon hänen ikäistensä tarpeet. Erityisesti on vapaudenriiston kohteeksi joutunutta lasta pidettävä erillään aikuisista, paitsi silloin kun katsotaan olevan lapsen edun mukaista menetellä toisin. Jokaisella lapsella on oikeus pitää yhteyttä perheeseensä kirjeitse ja vierailukäynnein, paitsi poikkeuksellisissa olosuhteissa;
  • d) vapaudenriiston kohteeksi joutuneella lapsella on oikeus pikaiseen oikeus- ja muuhun apuun samoin kuin oikeus kiistää vapaudenriiston laillisuus tuomioistuimessa tai muun toimivaltaisen, riippumattoman ja puolueettoman viranomaisen edessä ja oikeus saada pikainen päätös missä tahansa tällaisessa asiassa.

Euroopan ihmisoikeussopimus

5. artikla

Oikeus vapauteen ja turvallisuuteen

  1. Jokaisella on oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Keneltäkään ei saa riistää hänen vapauttaan, paitsi seuraavissa tapauksissa ja lain määräämässä järjestyksessä:
    • a) henkilö vangitaan lain nojalla sen jälkeen, kun hänet on tuomittu toimivaltaisessa tuomioistuimessa;
    • b) henkilö pidätetään tai vangitaan lain nojalla, koska hän ei ole noudattanut tuomioistuimen laillista määräystä, tai jonkin lakimääräisen velvoitteen täyttämisen turvaamiseksi;
    • c) henkilö pidätetään tai hänen vapautensa riistetään lain nojalla hänen saattamisekseen toimivaltaisen oikeusviranomaisen tutkittavaksi, milloin on syytä epäillä hänen syyllistyneen rikokseen tai jos katsotaan välttämättömäksi estää häntä tekemästä rikosta tai pakenemasta teon jälkeen;
    • d) alaikäiseltä riistetään vapaus lain nojalla hänen kasvatuksensa valvomiseksi tai hänet pidätetään lain nojalla hänen saattamisekseen toimivaltaisen oikeusviranomaisen tutkittavaksi;
    • e) henkilöltä riistetään vapaus lain nojalla tartuntataudin leviämisen estämiseksi tai hänen heikon mielenterveytensä, alkoholisminsa, huumeidenkäyttönsä tai irtolaisuutensa vuoksi;
    • f) henkilö pidätetään tai häneltä riistetään vapaus lain nojalla, jotta estettäisiin hänen laiton maahantulonsa, tai jos on ryhdytty toimiin hänen karkottamisekseen tai luovuttamisekseen.
  2. Vapaudenriiston kohteeksi joutuneelle on viipymättä ilmoitettava hänen ymmärtämällään kielellä vapaudenriiston perusteet ja häneen mahdollisesti kohdistetut syytteet.
  3. Tämän artiklan 1 kappaleen c kohdan määräysten nojalla pidätetty tai vapaudenriiston kohteeksi joutunut on viipymättä tuotava tuomarin tai lain nojalla tuomiovaltaa käyttävän muun viranomaisen tutkittavaksi, ja hänellä on oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa tai oikeus tulla vapautetuksi oikeusjutun ollessa vireillä. Vapaaksi laskemisen ehdoksi voidaan asettaa takeet siitä, että asianomainen saapuu oikeudenkäyntiin.
  4. Jokaisella, jolta on riistetty hänen vapautensa pidättämällä tai muuten, on oikeus vaatia tuomioistuimessa, että hänen vapaudenriistonsa laillisuus tutkitaan viipymättä ja että hänet vapautetaan, mikäli toimenpide ei ole laillinen.
  5. Jokaisella, joka on pidätetty tai jonka vapaus on muuten riistetty tämän artiklan määräysten vastaisesti, on täytäntöönpanokelpoinen oikeus vahingonkorvaukseen.

Mielivaltaisen pidätyksen kielto – ihmisoikeustuomioistuinten päätöksiä

+1. Kysymys terroristiepäiltyjen pidätysten laillisuudesta hätätilan aikana

Tapaus A. ja muut v. Iso-Britannia
Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin 2009

Taustatietoa

Yhdysvaltoihin kohdistuneiden Al-Qaidan terroristi-iskujen (11.9.2001) jälkeen Iso-Britannian hallitus tuli siihen tulokseen, että se saattaisi olla seuraava kohde mahdolliselle uudelle iskulle. Iso-Britannia vetosi Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 15 artiklan (sopimusvelvoitteista poikkeaminen hätätilan aikana) kohtaan ”yleinen hätätila, joka uhkaa kansakunnan elämää” ja ryhtyi erityistoimenpiteisiin niiden Britanniassa asuvien ulkomaalaisten kanssa, jotka voitaisiin jollain tapaa liittää Al-Qaidan verkostoon.

Näitä ulkomaalaisia ei voinut lähettää takaisin kotimaihinsa, sillä siellä heitä saattaisi uhata epäinhimillinen kohtelu, joka oli vastoin EIS:n 3 artiklaa (kidutuksen kielto). Näin ollen Iso-Britannian hallitus päätti sallia niiden ulkomaalaisten pidätyksen, joiden kohdalla oli syytä epäillä heidän olevan ”kansainvälisiä terroristeja”. Laki pidätyksistä astui voimaan joulukuussa 2001 ja se kesti aina maaliskuuhun 2005 saakka.

Tapauksen kuvaus

Tuona aikana 16 ihmistä pidätettiin epäiltynä liitoksista Al-Qaida verkostoon. Kaksi heistä päästettiin vapaaksi, sillä he suostuivat lähtemään pois Iso-Britanniasta. Kolme pidätettyä yritti tehdä itsemurhan vankilassa ollessaan ja heidät siirrettiin psykiatriseen sairaalaan. Eräs pidätetty vapautettiin takuita vastaan kotiarestin kaltaisiin olosuhteisiin, sillä myös hänellä havaittiin mielenterveydellisiä ongelmia.

Vuonna 2001 voimaantullut laki ja sopimuksista poikkeaminen hätätilan aikana kyseenalaistettiin myöhemmin. Iso-Britannian parlamentin ylähuone totesi pidätysten ja lain olleen epäsuhtaisia siinä mielessä, että se salli vain ulkomaalaisten terrorismista epäiltyjen henkilöiden pidätyksen. Kuitenkin voitiin olettaa, että terroristeja löytyisi myös Britannian kansalaisten keskuudesta.

Valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle (EIT)

11 terrorismista epäiltyä ja pidätettyä henkilöä valittivat EIT:lle vuonna 2005 nojaten muun muassa EIS:n 3 (kidutuksen kielto) ja 5 artiklaan (oikeus vapauteen ja turvallisuuteen). He vetosivat muun muassa siihen, että vankilan äärimmäisten turvatoimien keskellä asuminen oli verrattavissa epäinhimilliseen ja halventavaan kohteluun. Lisäksi heidän mielestään pidättäminen oli laiton ja syrjivä, ja kansainvälisistä sopimuksista poikkeaminen oli kohtuutonta.

EIT:n päätös

Tuomioistuin totesi, että syytöksiin 3 artiklan (kidutuksen kielto) rikkomisesta tulee aina suhtautua erityisen vakavasti, sillä artikla on demokraattisten yhteiskuntien keskeisimpiä arvoja. EIT kuitenkin katsoi, että pidätetyt henkilöt olisivat saaneet valittaa heihin kohdistuvista toimenpiteistä, mitä he eivät olleet tehneet. Lisäksi Iso-Britannian viranomaiset olivat aina 6 kuukauden välein arvioineet uudelleen pidätyksen tarpeellisuuden. Tuomioistuimen mukaan Iso-Britannia ei ollut rikkonut 3 artiklaa.

Tuomioistuin katsoi, että kukin Euroopan ihmisoikeussopimuksen allekirjoittaneista maista sai Yhdysvaltoihin kohdistuneiden terrori-iskujen jälkeen itse punnita maahansa kohdistuvan terrorismin uhan mahdollisuutta. EIT yhtyi Iso-Britannian parlamentin ylähuoneen päätökseen ja totesi, että maassa oli ollut yleinen hätätila, joka uhkasi kansakunnan elämää. Näin ollen Iso-Britannia oli oikeutetusti poikennut sopimuksen säännöistä.

Valittajien mielestä pidätys oli ollut myös syrjivä, sillä laki pidätyksistä koski ainoastaan ulkomaalaisia. Tuomioistuin katsoi, että yleisen turvallisuuden nimissä Iso-Britannia ei olisi saanut rajata lakia koskemaan pelkästään ulkomaalaisia ja näin ollen laki oli syrjivä. EIT tuomitsi Iso-Britannian muun muassa 5 artiklan (oikeus vapauteen ja turvallisuuteen) 1 kohdan rikkomisesta.

Katso koko tapaus englanniksi.

+2. Kysymys vankeusrangaistuksen ohella määrätyn turvaamisvankeuden jatkamisen laillisuudesta

Tapaus M. v. Saksa
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin 2009

Tapauksen kuvaus

M. on vuonna 1957 syntynyt Saksan kansalainen. Pitkän rikoshistoriansa jälkeen hänet tuomittiin uudelleen murhan yrityksestä ja ryöstöstä viiden vuoden vankeusrangaistukseen marraskuussa 1986. Asiantuntijan lausunnon perusteella oikeus määräsi hänet myös turvaamisvankeuteen*, sillä oli syytä epäillä, että vapaana hän olisi vaarallinen ja saattaisi edelleen vakavasti vahingoittaa muita kansalaisia.

Kärsittyään koko viisivuotisen rangaistuksensa M. pyysi useaan otteeseen vuosien 1992 ja 1998 välissä pääsyä koeajalle turvaamisvankeudesta. Hakemukset hylättiin jälleen asiantuntijan lausuntojen perusteella. Vietettyään 10 vuotta turvaamisvankeudessa M. pyysi koeajalle pääsyä uudestaan huhtikuussa 2001. Alioikeus kieltäytyi jälleen ja ylioikeus vahvisti tämän päätöksen. Tuomioistuinten mukaan M. oli liian vaarallinen päästäkseen vapaaksi. Vuonna 1998 tulleen lain mukaan turvaamisoikeutta voitiin jatkaa rajattomasti.

Valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle (EIT)

M. valitti Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklaan (oikeus vapauteen ja turvallisuuteen) ja 7 artiklaan (ei rangaistusta ilman lakia) nojaten. Miehen mukaan hänen tuomiollaan vuonna 1986 ei enää ollut syy-yhteyttä 10 vuoden jälkeen jatkuvaan turvaamisvankeuteen. Lisäksi M. valitti sitä, että 10 vuoden jälkeen jatkuva tuomio oli ankarampi rangaistus kuin tekohetkellä laissa oli määrätty.

EIT:n päätös

EIT huomioi, että rikoksen tekohetkellä vuonna 1986 laissa oli määrätty turvaamisvankeuden pisimmäksi ajaksi 10 vuotta. Kun laki vuonna 1998 muuttui, ei Saksan kansallisella tuomioistuimella olisi ollut oikeutta pitkittää M:n tuomiota yli 10 vuoden määräajan.

Tuomioistuin totesi, ettei M:n pitkitettyä turvaamisvankeutta voitu oikeuttaa sillä, että hänen vapauttamisensa olisi ollut liian suuri riski muille kansalaisille. Mahdollisista tulevista rikoksista ei kuitenkaan ollut konkreettista näyttöä.

Lisäksi EIT pani merkille, ettei Saksassa ollut tarpeeksi psykologista apua tarjottavana henkilöille, jotka olivat turvaamisvankeudessa. Heidän olonsa olivat samanlaiset kuin normaalien pitkäaikaisvankien.

EIT katsoi yksimielisesti, että Saksa oli rikkonut 5 (oikeus vapauteen ja turvallisuuteen) sekä 7 artiklaa (ei rangaistusta ilman lakia). Tuomioistuin määräsi Saksan maksamaan M:lle 50 000 euron korvaukset aineettomasta vahingosta.

* Psykiatriseen sairaalaan sijoittaminen ja turvaamisvankeus ovat osa Saksan rikoslainsäädännön turvatoimia. Turvaamisvankeutta voidaan rangaistuksen ohella määrätä rikolliselle, joka oli osoittautunut muulle väestölle vaaralliseksi. Tammikuun 1998 loppuun saakka voimassa olleiden säännösten mukaan turvaamisvankeutta voitiin henkilölle langettaa enintään 10 vuodeksi.

Katso koko tapaus englanniksi.

+3. Kysymys Unkarin kansannousuun liittyvästä lakiin perustumattomasta tuomiosta

Tapaus Korbely v. Unkari
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin 2009

Tapauksen kuvaus

Vuonna 1994 János Korbely joutui syytteeseen osallisuudestaan vuoden 1956 Unkarin kansannousuun. Lokakuussa 1956 kapinalliset olivat vallanneet Tatan kaupungin poliisilaitoksen. Korbelyn syytettiin johtaneen 15 henkilön joukkoa saadakseen rakennuksen pois kapinallisten käsistä. Hänen syytettiin ampuneen ja käskeneen joukkojaan ampumaan siviilejä mellakoissa, joissa moni kuoli ja loukkaantui.

Vuonna 1995 sotatuomioistuin keskeytti rikostutkinnan Korbelya vastaan. Tuomioistuin katsoi, että Korbelyn teot eivät muodostaneet rikosta ihmisyyttä vastaan vaan ennemminkin henkirikoksen sekä siihen kiihottamisen, joka oli jo rikoksena vanhentunut. Syyttäjä valitti päätöksestä ja lopulta Korbely tuomittiin rikoksesta ihmisyyttä vastaan viideksi vuodeksi vankeuteen. Tuomarit perustivat päätöksensä nojaten Geneven yleissopimusten yhteiseen 3 artiklaan*.

Valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle (EIT)

Korbely valitti EIT:lle Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklaan (ei rangaistusta ilman lakia) nojaten. Hän sanoi tulleensa tuomituksi teosta, joka ei sen tekohetkellä muodostanut rikosta.

EIT:n päätös

Tuomioistuimen mukaan Korbely oli tuomittu ihmisyyttä vastaan, sillä Unkarin tuomioistuin oli pitänyt erästä Tamás Kaszásta, jonka Korbely oli kahakoissa tappanut, siviilinä. Hänet oli katsottu aseensa laskeneeksi henkilöksi, joka Geneven yleissopimuksen mukaan rinnastettiin siviiliksi. Siviilin tappaminen puolestaan luokiteltiin rikokseksi ihmisyyttä vastaan.

EIT tutki asiaa ja totesi, että Tamás Kaszás oli kapinallisten johtaja. Hän oli ollut mukana valtaamassa poliisiasemaa ja hänellä oli käsiase. Kohdattuaan Korbelyn Kaszás ei ensin myöntänyt kantavansa asetta. Kun aseen kantaminen kävi Korbelylle ilmi, Kaszás ei ilmoittanut tälle selvästi aiettaan antautua. Sitä vastoin hän jostain syystä otti aseensa esille ja tuolloin Korbely tappoi hänet. Kansainvälisen lain mukaan tätä tapahtumaa ei niiden tekohetkellä voitu luokitella rikokseksi ihmisyyttä vastaan.

EIT ei ollut tyytyväinen siihen, että Unkari oli tuominnut Korbelyn ensisijaisesti sen perusteella, että hän oli ampunut ja käskenyt muiden ampua siviilejä. EIT:n mukaan Unkarin olisi tullut ottaa huomioon se tosiasia, että Korbelyn reaktio perustui siihen, että Kaszás oli ottanut aseensa esille.

Tuomioistuin tuli siihen siihen tulokseen, että Unkari oli loukannut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklaa, sillä se oli tuominnut Korbelyn rikoksesta, jota ei sen tekohetkellä voitu pitää rikoksena.

* Geneven yleissopimuksen yhteisen 3 artiklan mukaan henkilöitä, jotka eivät suoranaisesti ota osaa vihollisuuksiin, mukaan lukien aseensa laskeneita ja taistelukyvyttömiä taistelijoita, tulee muun muassa kohdella inhimillisesti, heihin ei saa kohdistaa henkeen ja ruumiilliseen koskemattomuuteen kohdistuvia loukkauksia, ja mahdollisen oikeudenkäynnin yhteydessä heille tulee taata välttämättömiksi tunnustetut oikeudet. (SPR)

Katso koko päätös englanniksi.