Mitä merkitsee vapaus liikkua?

Ihmisillä on vapaus liikkua oman maansa sisällä ja myös sen ulkopuolelle. Tämä oikeus liittyy myös ihmisen vapauteen valita oma asuinpaikkansa. Oikeutta poistua maasta voidaan kuitenkin rajoittaa oikeudenkäynnin tai rangaistuksen toimeenpanon turvaamiseksi. Oikeutta palata maahan voidaan myös rajoittaa, jokaisella on kuitenkin erikseen oikeus aina palata omaan maahansa.

Euroopan unionilla on direktiivi unionin kansalaisten oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti koko unionin alueella. Kaikilla unionin kansalaisilla on esimerkiksi oikeus matkustaa Suomeen ja oleskella maassa kolme kuukautta ilman muuta edellytystä kuin voimassa oleva henkilöllisyystodistus tai passi.

Hallitukset kuitenkin rajoittavat maiden sisäistä ja niiden välistä vapaata liikkumista monin tavoin. Jotkin hallitukset rajoittavat poliittisista syistä sekä omien kansalaistensa että ulkomaalaisten maan sisäistä muuttoliikettä.

Sisäisten kiistojen ja aseellisten konfliktien aikana saattaa syntyä laajaa sisäistä pakolaisuutta ja suuria kansainvaelluksia. Liikehdinnän taustalla on pakko, eikä pakolaisilla ole takeita kotiinpaluusta. Siten kyseessä on liikkumisvapauden periaatteen loukkaus. Mielivaltaisia pidätyksiä tapahtuu ja erityisesti poliittisten sekä muiden toisinajattelijoiden vapautta liikkua rajoitetaan laittomasti.

Poikkeustila oikeuttaa rajoitukset

Kansalais- ja poliittisten oikeuksien sopimuksessa (KP-sopimuksessa) todetaan, että liikkumisen vapautta ”ei saa rajoittaa muutoin kuin laissa säädetyllä tavalla, milloin rajoitukset ovat välttämättömiä valtion turvallisuuden, yleisen järjestyksen, yleisen terveydenhoidon tai moraalin tahi muiden oikeuksien ja vapauksien takia sekä ovat sopusoinnussa muiden tässä yleissopimuksessa tunnustettujen oikeuksien kanssa”.

KP-sopimuksen mukaan tiettyjä poikkeamisia sopimuksen oikeuksista voidaan tehdä ”yleisen hätätilan aikana, joka uhkaa kansakunnan olemassaoloa ja joka on virallisesti sellaiseksi julistettu”. Poikkeamien on kuitenkin oltava väliaikaisia, ja niiden tulee perustua oikeutettuun tarpeeseen suojella muiden ihmisten turvallisuutta.

Näin ollen esimerkiksi luonnononnettomuus, kulkutauti tai sota voisi mahdollistaa liikkumisen vapauden osittaisen rajoittamisen. Rajoitukset ovat mahdollisia myös sen varmistamiseksi, että syytteessä oleva henkilö ei poistu maasta tai että vankeustuomiota suorittava istuu tuomionsa loppuun ennen maasta poistumistaan. Mikään mainituista rajoituksista ei kuitenkaan mahdollista liikkumisen vapauden mielivaltaista tai pysyvää rajoittamista.

Liikkumisen vapaus ihmisoikeussopimuksissa

YK:n ihmisoikeussopimukset

Oikeus liikkua vapaasti todetaan kansalais- ja poliittisten oikeuksien sopimuksessa. Lapsen oikeuksien sopimuksessa vielä korostetaan, ettei lasta tule erottaa vanhemmistaan ilman pakottavaa syytä, mikä merkitsee mm. oikeutta olla yhteydessä eri maissa asuvien vanhempien kanssa. Sopimus velvoittaa myös ryhtymään toimiin lapsen laittomien maastakuljetusten ja palauttamatta jättämisten estämiseksi.

Euroopan ihmisoikeussopimus

Euroopan ihmisoikeussopimuksessa liikkumisen vapaus ilmaistaan vasta neljännessä lisäpöytäkirjassa. Siinä ja seitsemännessä lisäpöytäkirjassa käsitellään myös maasta karkottamista.

YK:n ihmisoikeussopimukset

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus

12 artikla

  1. Jokaisella laillisesti valtion alueella olevalla on oikeus liikkua siellä vapaasti ja valita vapaasti asuinpaikkansa.
  2. Jokainen voi vapaasti lähteä mistä tahansa maasta, myös omastaan.
  3. Edellä mainittuja oikeuksia ei saa rajoittaa muutoin kuin laissa säädetyllä tavalla, milloin rajoitukset ovat välttämättömiä valtion turvallisuuden, yleisen järjestyksen (”ordre public”), yleisen terveydenhoidon tai moraalin tahi muiden oikeuksien ja vapauksien takia sekä ovat sopusoinnussa muiden tässä yleissopimuksessa tunnustettujen oikeuksien kanssa.
  4. Keneltäkään ei saa mielivaltaisesti kieltää oikeutta tulla omaan maahansa.

Yleissopimus lapsen oikeuksista

9 artikla

  1. Sopimusvaltiot takaavat, ettei lasta eroteta vanhemmistaan heidän tahtonsa vastaisesti paitsi, kun toimivaltaiset viranomaiset, joiden päätökset voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittaviksi, toteavat soveltuvien lakien ja menettelytapojen mukaisesti sen olevan lapsen edun mukaista.

(…)

10 artikla

  1. Sopimusvaltioille 9 artiklan 1 kappaleessa asetettujen velvoitteiden mukaisesti on lapsen tai hänen vanhempiensa hakemukset jotka koskevat sopimusvaltioon saapumista tai sieltä lähtemistä perheen jälleenyhdistämiseksi käsiteltävä myönteisesti, humaanisti ja kiireellisesti. Sopimusvaltiot takaavat lisäksi, että tällaisen hakemuksen esittämisestä ei ole epäedullisia seurauksia hakijoille eikä heidän perheenjäsenilleen.
  2. Lapsella, jonka vanhemmat asuvat eri valtioissa, on oikeus säännöllisesti ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä molempiin vanhempiinsa, paitsi poikkeuksellisissa tapauksissa. Tässä tarkoituksessa ja sopimusvaltioille 9 artiklan 1 kappaleessa asetetun velvoitteen mukaisesti sopimusvaltioiden on kunnioitettava lapsen ja hänen vanhempiensa oikeutta lähteä mistä tahansa maasta, myös omasta maastaan, ja saapua omaan maahansa. Oikeudelle lähteä maasta voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä kansallisen turvallisuuden, yleisen järjestyksen (ordre public), väestön terveyden ja moraalin tai muiden ihmisten oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi ja jotka ovat sopusoinnussa tässä yleissopimuksessa tunnustettujen oikeuksien kanssa.

11 artikla

  1. Sopimusvaltiot ryhtyvät toimiin ehkäistäkseen lasten laittomat maastakuljetukset ja ulkomailta palauttamatta jättämiset.
  2. Tässä tarkoituksessa sopimusvaltiot edistävät kahden- ja monenvälisten sopimusten tekemista tai olemassa oleviin sopimuksiin liittymistä.

Euroopan ihmisoikeussopimus

Neljäs lisäpöytäkirja

2 artikla

Liikkumisvapaus

  1. Jokaisella, joka on laillisesti jonkin valtion alueella, on oikeus liikkumisvapauteen tällä alueella ja vapaus valita asuinpaikkansa.
  2. Jokainen on vapaa lähtemään mistä tahansa maasta, myös omastaan.
  3. Näiden oikeuksien käytölle ei saa asettaa muita kuin sellaisia rajoituksia, jotka ovat lain mukaisia ja välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen tai yleisen turvallisuuden takia, yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi, rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi tai muiden yksilöiden oikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi.
  4. Oikeuksia, jotka on määritelty 1. kappaleessa, voidaan erityisalueilla samoin rajoittaa lain nojalla ja demokraattisen yhteiskunnan yleisen edun nimissä.

3 artikla

Kielto karkottaa kansalaisia

  1. Ketään ei saa karkottaa yksilöön tai ryhmään kohdistuvalla toimenpiteellä sen valtion alueelta, jonka kansalainen hän on.
  2. Keneltäkään ei saa evätä oikeutta tulla sen valtion alueelle, jonka kansalainen hän on.

4 artikla

Ulkomaalaisten joukkokarkotuksen kielto

Ulkomaalaisten joukkokarkotus kielletään.

Seitsemäs lisäpöytäkirja

1 artikla

Ulkomaalaisten karkottamista koskevat menettelytakeet

  1. Jonkin valtion alueella laillisesti oleskelevaa ulkomaalaista ei saa karkottaa sieltä paitsi laillisen päätöksen nojalla, ja hänellä on oltava mahdolllisuus
    • a) esittää karkotuksensa vastaisia syitä,
    • b) saada asiansa tutkituksi uudelleen ja
    • c) tulla näissä tarkoituksissa edustetuksi asianomaisen viranomaisen tai tämän määräämän yhden tai useamman henkilön edessä.
  2. Ulkomaalainen voidaan karkottaa ennen tämän artiklan 1 kappaleen a-, b- ja c-kohdan mukaisten oikeuksien käyttämistä, milloin karkottaminen on välttämätöntä yleisen järjestyksen takia tai kansallisen turvallisuuden perusteella.

 

Liikkumisen vapaus – ihmisoikeustuomioistuinten päätöksiä

+1. Kysymys etnisen alkuperän perusteella evätystä oikeudesta liikkua vapaasti

Tapaus Timishev v. Venäjä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin 2005

Tapauksen kuvaus

Ilyas Yakubovich Timishev on vuonna 1950 syntynyt Venäjän kansalainen, etniseltä alkuperältään tšetšeeni. Kesäkuussa 1999 hän matkusti autonkuljettajansa kanssa Ingushetian tasavallasta Kabardi-Balkarian tasavaltaan*.

Timishevin mukaan Kabardino-Balkarian tieturvallisuusviranomaiset pysäyttivät heidät rajalla eivätkä päästäneet heitä Kabardino-Balkarian rajojen sisäpuolelle. Timishevin mukaan viranomaiset kertoivat, että sisäasiainministeriö oli kieltänyt heitä päästämästä tšetšeenejä alueelle.

Venäjän hallituksen mukaan Timishev yritti etuilla autojonossa. Koska Timishev ei saanut erityiskohtelua, hän Venäjän mukaan lähti paikalta pois.

Timishev valitti poliisien käytöksestä oikeudessa tuloksetta. Hän valitti myös yleiselle syyttäjälle, joka vaati Kabardino-Balkarian sisäasiainministeriötä oikaisemaan viranomaisten teot. Ministeriö ei sitä kuitenkaan tehnyt. Sisäasiainministerin mukaan oikaisu ei ollut tarpeellista tapauksessa, jossa tuomioistuimet eivät olleet löytäneet rikosta.

Lisäksi sisäasiainministeri välitti yleiselle syyttäjälle rajaviranomaisten sisäisen tiedotteen. Sen mukaan Timishevin pysäyttänyt viranomainen oli saanut vuoropäälliköltä suullisen käskyn olla päästämättä autolla matkaavia tšetšeenejä Kabardino-Balkarian alueelle. Tiedotteen mukaan vuoropäällikkö puolestaan väitti saaneensa saman käskyn sisäasiainministeriön yleisen turvallisuuden osaston apulaispäälliköltä.

Valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle (EIT)

Timishev valitti EIT:lle maaliskuussa 2000. Hän valitti Euroopan ihmisoikeussopimuksen 4 lisäpöytäkirjan 2 artiklaan nojaten (liikkumisvapaus) sitä, ettei häntä oltu päästetty Kabardino-Balkarian alueelle. Timishev valitti myös muun muassa 14 artiklaan (syrjinnän kielto) nojaten sitä, että tämä johtui hänen etnisestä taustastaan.

EIT:n päätös

Tuomioistuin totesi, että riippumattomat tutkimukset vahvistivat Timishevin kertomuksen. Rajaviranomaiset eivät olleet päästäneet häntä Kabardino-Balkariaan ja näin ollen Timishevin vapautta liikkua Venäjän alueella oli rikottu.

Tuomioistuin totesi, että Kabardino-Balkarian sisäasiainministeriön yleisen turvallisuuden osaston apulaispäällikkö oli antanut käskyn olla päästämättä ” tšetšeenejä” rajan sisälle. Samassa tilanteessa olevien ihmisten erilainen kohtelu ilman järkevää, objektiivista perustelua oli syrjintää. Näin ollen EIT tuomitsi Venäjän myös syyllistyneen syrjintään 14 artiklaan nojaten.

Venäjän tuli maksaa Timisheville 5000 euroa korvausta aineettomasta vahingosta ja 950 euroa oikeudenkäyntikuluista.

* Ingushetian tasavalta ja Kabardi-Balkarian tasavalta ovat molemmat osa Venäjän federaatiota.

Katso koko päätös englanniksi.

+2. Kysymys Turkin kansalaisten pakkomuutosta hätätila-alueelta ja oikeudesta muuttaa takaisin koteihinsa

Tapaus Dogan ja muut v. Turkki Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin 2004

Tapauksen kuvaus

Vuonna 1994 Kaakkois-Turkissa oli levottomuuksia. Muun muassa Boydaşin kylä julistettiin hätätilaan Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) ja Turkin turvallisuusjoukkojen välisten kahakoiden vuoksi. Turvallisuusjoukot häätivät asukkaita alueelta ja tuhosivat samalla heidän asuntojaan.

Vuosien 1999 ja 2001 välillä 15 kodistaan karkotettua Turkin kansalaista pyysivät eri viranomaisilta lupaa palata koteihinsa. Viidelle heistä vastattiin, että heidän hakemuksensa ovat työn alla. Vuonna 2001 he lähettivät uudet hakemukset viranomaisille. Tällä kertaa kolmelle heistä vastattiin. Heille ilmoitettiin, että palaaminen Boydaşiin oli turvallisuussyistä ehdottomasti kiellettyä. Muut 12 jäivät ilman viranomaisen vastausta, mikä Turkin lain mukaan käsitettiin kielteiseksi vastaukseksi.

Valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle (EIT)

15 karkotettua kyläläistä valitti EIT:lle siitä, että heidät pakotettiin muuttamaan kodeistaan ja siitä, etteivät Turkin viranomaiset sallineet heidän palata koteihinsa. He nojasivat muun muassa 1 lisäpöytäkirjan 1 artiklaan (omaisuudensuoja).

EIT:n päätös

Kaakkois-Turkista on tullut EIT:lle yhteensä noin 1500 samankaltaista tapausta. Tämä muodostaa kokonaisuudessaan 25 % Turkista kirjatuista tapauksista. Tuomioistuin muisti, kuinka useissa tapauksissa turvallisuusjoukot olivat tuhonneet kyläläisten asunnot ja ihmiset olivat menettäneet elinkeinonsa useiksi vuosiksi.

Myös kyseisessä tapauksessa Turkin viranomaiset olivat vuosien ajan evänneet kyläläisiltä pääsyn koteihinsa. Kuusi valittajista ei ollut päässyt omaisuuteensa käsiksi yli yhdeksään vuoteen. Näin ollen heidän oikeus omaisuuteensa oli hyvin vähäinen.

Turkin valtio ei ollut tarjonnut karkotetuille ihmisille vaihtoehtoista asuntoa eikä hyvityksiä menetyksistään. Valittajat olivat joutuneet muuttamaan äärimmäisen köyhille asuinalueille, joissa oli puutteellinen lämmitysjärjestelmä, vähäinen infrastruktuuri sekä erilaisia sanitaatioon liittyviä ongelmia. Lisäksi työttömyys oli suuri ongelma alueilla.

EIT katsoi Turkin loukanneen muun muassa valittajien oikeutta nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta. Lisäksi heidän oikeuttaan omaisuutensa suojelemiseen oli loukattu. EIT katsoi Turkin myös rikkoneen valittajien oikeutta saada tehokas oikeussuojakeino.

Katso koko päätös englanniksi.

+3. Kysymys rangaistukseksi matkustuskieltoon asetetun presidenttiehdokkaan oikeudesta liikkua vapaasti

Tapaus Ricardo Canese v. Paraguay Amerikan Ihmisoikeustuomioistuin 2004

Tapauksen kuvaus

Ricardo Canese oli ehdolla vuoden 1993 Paraguayn presidentinvaaleihin. Kampanjansa aikana Canese kyseenalaisti vastaehdokkaansa Juan Carlos Wasmosyn pätevyyden. Hän liitti Alfredo Stroessnerin, Paraguayn entisen diktaattorin, Wasmosyn johtaman yrityksen CONEMPAn toimiin.

Canesen kommentit korruptioväittämistä julkaistiin useissa maan sanomalehdissä ja muutama CONEMPAn osakas nosti jutun oikeuteen. Alioikeus sekä myöhemmin hovioikeus tuomitsivat Canesen herjaamisesta kahden kuukauden vankeusrangaistukseen sekä noin 1400 USD:in sakkoihin. Lisäksi miestä rangaistiin pysyvällä maastapoistumiskiellolla, josta voitiin poiketa ainoastaan erityistilanteissa.

Valitus Amerikan ihmisoikeustuomioistuimeen (AIT)

Canese valitti AIT:lle sitä, että häneltä oli kielletty maasta poistuminen herjaamisen vuoksi. Hän nojasi muun muassa sopimuksen 13 (ajatuksen- ja ilmaisunvapaus) ja 22 artiklaan (oikeus liikkumiseen ja asuntoon).

AIT:n päätös

Tuomioistuin totesi, että sananvapaus ja poliittinen keskustelu olivat olennaisia osia demokraattista yhteiskuntaa. Ennen kaikkea vaalien alla ja nimenomaan Paraguayssa, jossa oli hiljattain loppunut diktatuuri ja maa eli siirtymävaihetta demokratiaan, ajatuksen- ja ilmaisunvapauden toteutuminen olivat erityisen tärkeitä asioita. Canese oli antanut lausuntoja julkisista asioista ja julkisuuden henkilöistä, joiden tuli sietää enemmän kritiikkiä kuin tavallisten kansalaisten. Näin ollen AIT tuomitsi Paraguayn 13 artiklan (ajatuksen- ja sananvapaus) rikkomisesta.

AIT huomautti, että ihmisten oikeutta liikkumiseen voidaan joissakin tapauksissa rajoittaa. Rajoitusten tulee kuitenkin olla lakiin kirjoitettuja, ja niiden tulee perustua rikosten ennaltaehkäisyyn tai muunlaiseen kansallisen turvallisuuden ja järjestyksen takaamiseen.

Tuomioistuin totesi, että Canesen tapauksessa maastapoistumiskiellossa ei ollut kyse edellä mainituista perusteista. Kielto jatkui yli kahdeksan vuoden ajan ja se aiheutti Caneselle ylimääräistä vaivaa. Näin ollen Tuomioistuin totesi Paraguayn rikkoneen myös Amerikan ihmisoikeussopimuksen 22 artiklaa (oikeus liikkumiseen ja asuntoon). AIT määräsi Paraguayn maksamaan Caneselle 35 000 USD korvauksia aineettomasta vahingosta sekä 5500 USD muista kuluista.

Katso koko tapaus espanjaksi.