Mitä ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus tarkoittaa?

Ihmisoikeuksien julistus ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset suojaavat ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauden. Uskonnolliset ja ei-uskonnolliset vakaumukset ovat yhtä suojattuja.

Oikeus antaa ihmiselle vapauden omaksua oman vakaumuksensa mukainen maailmankatsomus: ihminen saa uskoa, mihin haluaa. Vakaumus voi olla uskonto tai muu eettinen katsomus. Ihmisillä on myös oikeus liittyä uskonnolliseen tai muuhun katsomukselliseen yhdyskuntaan tai erota siitä. Jokainen voi myös perustaa oman maailmankatsomuksellisen yhdyskunnan.

Jokainen saa valita, mihin uskoo. Sen lisäksi julistuksessa annetaan oikeus harjoittaa, julistaa ja opettaa omaa maailmankatsomusta. Katsomus ei kuitenkaan voi oikeuttaa loukkaamaan muiden ihmisten oikeuksia.

Ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus ihmisoikeussopimuksissa

YK:n ihmisoikeussopimukset

Oikeus ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen taataan kansalais- ja poliittisten oikeuksien sopimuksessa ja lapsen oikeuksien sopimuksessa. KP-sopimuksessa korostetaan erikseen, että ketään ei saa pakottaa valitsemaan tiettyä uskoa tai luopumaan omansa tunnustamisesta.

Euroopan ihmisoikeussopimus

Euroopan ihmisoikeussopimus sisältää myös artiklan ajatuksen, omantunnon ja uskonnonvapaudesta.

YK:n ihmisoikeussopimukset

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus

18. artikla

  1. Jokaisella on oikeus ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden tunnustaa omavalintaista uskontoa tai uskoa taikka omaksua se sekä vapauden joko yksinään tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti harjoittaa uskontoaan tai uskoaan jumalanpalveluksissa, uskonnollisissa menoissa, hartaudenharjoituksissa ja opetuksessa.
  2. Ketään ei saa saattaa sellaiselle pakotukselle alttiiksi, joka rajoittaa hänen vapauttaan tunnustaa tai valita oman valintansa mukainen uskonto tai usko.
  3. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, jotka on säädetty lailla ja jotka ovat välttämättömiä suojelemaan yleistä turvallisuutta, järjestystä, terveydenhoitoa tai moraalia tahi muiden perusoikeuksia ja -vapauksia.
  4. Yleissopimuksen sopimusvaltiot sitoutuvat kunnioittamaan vanhempain ja tarvittaessa laillisten holhoojain vapautta taata lastensa uskonnollinen ja moraalinen opetus omien vakaumustensa mukaan.

Yleissopimus lapsen oikeuksista

14. artikla

  1. Sopimusvaltiot kunnioittavat lapsen oikeutta ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen.
  2. Sopimusvaltiot kunnioittavat vanhempien ja laillisten huoltajien oikeuksia ja velvollisuuksia antaa lapselle ohjausta hänen oikeutensa käyttämisessä tavalla, joka on sopusoinnussa lapsen kehitystason kanssa.
  3. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai vakaumustaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista säädetään laissa ja jotka ovat välttämättömiä yleisen turvallisuuden, järjestyksen, terveyden ja moraalin tai muiden ihmisten perusoikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi.

Euroopan ihmisoikeussopimus

9. artikla

  1. Jokaisella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden vaihtaa uskontoa tai uskoa ja vapauden tunnustaa uskontoaan tai uskoaan joko yksin tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti jumalanpalveluksissa, opettamalla, hartaudenharjoituksissa ja uskonnollisin menoin.
  2. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa yleisen turvallisuuden vuoksi, yleisen järjestyksen, terveyden tai moraalin suojelemiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus – ihmisoikeustuomioistuinten päätöksiä

+1. Kysymys asepalveluksesta kieltäytymisestä vakaumuksellisista syistä

Tapaus Bayatyan v. Armenia Euroopan ihmisoikeustuomioistuin 2009

Tapauksen kuvaus

Vahan Bayatyan on vuonna 1983 syntynyt Armenian kansalainen. Hän on Jehovan todistaja. Vuonna 2001 hänet kutsuttiin asepalvelukseen, mutta Bayatyan kieltäytyi siitä. Hän lähetti kirjeitä muun muassa yleiselle syyttäjälle sekä asevoimien päällikölle ilmoittaen vakaumuksellisista syistä pidättäytyvänsä asepalveluksesta. Hän kertoi myös olevansa valmis suorittamaan muunlaista siviilipalvelusta. Bayatyan ei toukokuussa 2001 ilmestynyt asepalvelukseen, toisin kuin hänen olisi pitänyt. Hän muutti väliaikaisesti pois kotoaan, ettei häntä haettaisi väkisin armeijaan. Kaksi viikkoa myöhemmin hänelle ilmoitettiin, että hänen täytyi suorittaa asepalvelus, sillä Armeniassa ei ollut vaihtoehtoista siviilipalvelusta. Lokakuussa 2001 Bayatyania syytettiin kutsunnan välttelystä ja käräjäoikeus tuomitsi hänet puolentoista vuoden vankeusrangaistukseen. Myöhemmin hovioikeus pidensi tuomion kahdeksi ja puoleksi vuodeksi. Korkein oikeus piti tuomion.

Valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle (EIT)

Vietettyään 10 ja puoli kuukautta vankilassa Bayatyan päästettiin ehdonalaiseen vapauteen, jonka jälkeen mies teki valituksen EIT:lle. Bayatyanin mukaan Armenia oli rikkonut hänen oikeuttaan ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen (Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artikla). Hän esitti myös näkökantansa siitä, että vuonna 2000 Armenia ei suurimman osan Euroopan neuvoston jäsenmaiden tavoin ollut tunnustanut kansalaistensa oikeutta kieltäytyä asepalveluksesta vakaumuksensa vuoksi.

EIT:n päätös

Tuomioistuimen mukaan oli syytä ottaa huomioon, että suurimmassa osassa Euroopan neuvoston maita tarjottiin toista laillista vaihtoehtoa asepalveluksesta vakaumuksen takia kieltäytyville. EIT oli kuitenkin sitä mieltä, että 9 artikla (ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus) tuli lukea yhdessä 4 artiklan (orjuuden ja pakkotyön kielto) kanssa. Jälkimmäisen artiklan 3b kohdassa mainitaan, että pakkotyöksi ei sopimuksen mukaan saa mieltää ”aseellisen palveluksen luonteista palvelusta”. Lisäksi sopimuksessa sanotaan, että kukin maa voi itse päättää tunnustaako se aseistakieltäytyjiä. Vuonna 2001 jolloin Bayatyanin tuli suorittaa asepalvelus, Armenia ei heitä tunnustanut. Näin ollen Armenia ei ollut toiminut Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisesti. Tuomioistuin lisäsi myöhemmin, että EIT:n vielä tutkiessa Bayetyanin tapausta, Armenia oli omaksunut siviilipalveluksen suorittamisen vaihtoehdoksi asepalvelukselle. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut tuomioon.

Katso koko tapaus englanniksi.

 

+2. Kysymys muslimiopiskelijan huivin käyttökiellosta yliopistossa

Tapaus Sahin v. Turkki Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös 2004

Tapauksen kuvaus

Leyla Sahin on vuonna 1973 syntynyt Turkin kansalainen. Hän on kasvanut perinteitä kunnioittavassa islamilaisessa perheessä. Sahinin mielestä huivin käyttö on hänen uskonnollinen velvollisuutensa. Vuonna 1998, Sahinin ollessa viidennen vuosikurssin lääketieteen opiskelija Istanbulin yliopistossa, oppilaitoksen rehtori kielsi musliminaisilta huivin käytön ja miehiltä ajamattomat parrat opiskelijoidensa keskuudessa. Saman vuoden maaliskuussa Sahinilta evättiin pääsy tenttiin ja osallistuminen yhdelle kurssille, sillä hän käytti edelleen huivia. Lääketieteellinen tiedekunta antoi Sahinille varoituksen yliopiston sääntöjen rikkomisesta. Lisäksi nainen erotettiin yhdeksi lukukaudeksi, sillä hän oli mukana järjestelemässä mielenosoituksia yliopistoa vastaan. Myöhemmin rangaistukset purettiin.

Valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT)

Vuonna 1998 Sahin valitti EIT:lle sitä, että huivin kieltäminen yliopistossa loukkasi hänen uskonvapauttaan. Hän nojasi muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklaan (ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus) yhdessä 14 artiklan (syrjinnän kielto) kanssa.

EIT:n päätös

Tuomioistuin totesi, että musliminaisten käyttämän huivin kiellolla oli puututtu Sahinin oikeuteen tunnustaa omaa uskoaan. EIT:n tulikin pohtia, oliko tämä puuttuminen ollut sallittua lain rajoissa. Tuomioistuin huomioi, että Turkin kansalliset tuomioistuimet olivat vastaavanlaisissa tapauksissa kieltäneet huivin käytön korkeakouluissa. Musliminaisten huivin käytön oli katsottu olevan ristiriidassa Turkin tasavallan periaatteiden, muun muassa sekularismin ja tasa-arvoisuuden, kanssa Lisäksi Istanbulin yliopisto oli antanut määräyksiä huivin käytöstä ainakin vuodesta 1994 lähtien eli jo kauan ennen kuin Sahin oli aloittanut yliopisto-opintonsa. Tuomioistuin huomauttikin, että tullessaan yliopistoon Sahinin olisi pitänyt tietää, että yliopisto rajoitti huivin käyttöä. Näin ollen EIT totesi, että huivin käyttökiellolla ei ollut loukattu Sahinin uskonnonvapautta.

Katso koko tapaus englanniksi.

+3. Kysymys tapauksesta, jossa äidin käännyttyä Jehovan todistajaksi isä sai lasten huoltajuuden

Tapaus Hoffmann v. Itävalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin 1993

Tapauksen kuvaus

Ingrid Hoffmann on itävaltalainen kotiäiti. Vuonna 1980 hän meni naimisiin ja sai miehensä kanssa kaksi lasta. Koko perhe oli tuolloin roomalaiskatolisia. Myöhemmin Hoffman kääntyi Jehovan todistajaksi, ja vuonna 1983 hän haki miehestään eroa. Hoffmann otti lapset mukaansa ja muutti pois yhteisestä asunnostaan. Eron jälkeen molemmat vanhemmat hakivat lasten huoltajuutta itselleen. Isä perusteli vaatimustaan sillä, että äidin huoltajuus voisi aiheuttaa lapsille vahinkoa, sillä äidin uskonnollinen suuntautuminen oli yhteiskunnalle vihamielinen. Jehovan todistajat eivät isän mukaan suvainneet muun muassa muihin uskontokuntiin kuuluvia ihmisiä ja lapset saattaisivat eristäytyä yhteiskunnasta. Tämän lisäksi Jehovan todistajien kieltäytyminen verensiirroista saattaisi jossakin tilanteessa vaarantaa lasten hengen. Hoffmannin mukaan hän olisi parempi huoltaja lapsille, sillä hänellä olisi aikaa omistautua heille kokonaan ja hän pystyisi tarjoamaan lapsille paremman perhe-elämän. Hoffmann myönsi, että hänellä oli tarkoitus kasvattaa lapset Jehovan todistajien oppien mukaisesti. Muun muassa psykologin lausunnon perusteella sosiaaliviranomaiset suosittelivat huoltajuuden myöntämistä äidille. Näin alioikeus määräsikin. Lasten isä valitti päätöksestä ja korkein oikeus kumosi alioikeuden päätöksen. Korkeimman oikeuden mukaan oli lasten edun mukaista, että isä saisi lasten huoltajuuden. Sen mukaan lapset eristäytyisivät yhteiskunnasta, mikäli he kasvaisivat äitinsä kanssa. Korkein oikeus myös totesi, että oli lainvastaista kasvattaa roomalaiskatoliseen kirkkoon kuuluvat lapset Jehovan todistajien oppien alla.

Valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle (EIT)

Hoffmann valitti päätöksestä EIT:lle vuonna 1987. Hoffmannin mukaan huoltajuus kiellettiin häneltä uskonnollisten vakaumuksiensa perusteella, mikä oli vastoin uskonnonvapauden periaatetta (9 artikla). Lisäksi se oli syrjivää käytöstä (14 artikla). Hän myös valitti nojaten 8 artiklaan (oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta).

EIT:n päätös

Tuomioistuin pohti lasten edun pohjalta sitä, kumman vanhemman luona heillä olisi parempi asua. EIT huomioi, että Itävallan alioikeus oli mieltänyt äidin paremmaksi huoltajaksi lapsille. Päätös oli perustunut asiantuntijoiden arvioon. Hoffmann oli jo eron jälkeen asunut heidän kanssaan ja muutos isän luo saattaisi aiheuttaa lapsille stressiä. EIT totesi, että lasten äiti oli luvannut antaa lasten viettää joulua ja muita katolisen kirkon pyhiä isänsä kanssa. Hoffmann oli lisäksi luvannut suostua lasten verensiirtoon, mikäli heidän henkensä jossain tapauksessa olisi vaarassa. Näin ollen, lasten ei voitu nähdä olevan minkäänlaisessa vaarassa asuessaan äitinsä luona. Tuomioistuimen mukaan Itävallan korkein oikeus oli tehnyt päätöksensä vanhempien uskonnollisten vakaumusten perusteella. Tällainen kohtelu oli syrjivää. EIT totesi Itävallan olleen loukanneen Hoffmannin oikeutta nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta. Lisäksi tuomioistuin katsoi Itävallan syyllistyneen 14 artiklan (syrjinnän kielto) loukkaukseen. EIT:n mukaan enää ei ollut tarpeen tutkia, oliko myös 9 artiklaa (uskonnonvapaus) loukattu. Itävallan tuli maksaa Hoffmannille kuluista 75 000 Itävallan shillinkiä.

Katso koko päätös englanniksi.