Kansainväliset ihmisoikeudet ovat osa Suomen oikeutta
Myös kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat osa Suomen sisäistä oikeutta. Kaikissa maissa näin ei ole, vaan eräät kansallisen ja kansainvälisen tiukkaa erottelua toteuttavat (dualistiset) maat soveltavat sisäisesti vain omaa perustuslakiaan ja lainsäädäntöään, vaikka maat ovatkin vastuussa myös kansainvälisten sopimusten noudattamisesta. Päinvastaista ääripäätä edustaa monismi eli tilanne, jossa valtion kansainväliset sopimukset ovat automaattisesti myös valtion oman lainsäädännön osa.
Suomi on omaksunut keskitien: kansainvälistä oikeutta ja sisäistä lainsäädäntöä pidetään periaatteessa toisistaan erillisinä oikeusjärjestyksinä. Käytännössä ero katoaa, jos eduskunta säätää erillisen lain, joka antaa jollekin kansainväliselle sopimukselle kansallisen lain aseman. Tällainen asema on esimerkiksi lapsen oikeuksien sopimuksella, Euroopan ihmisoikeussopimuksella ja YK:n yleissopimuksella kansalais- ja poliittisista oikeuksista.
Yksilö voi Suomessa vedota kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin asioidessaan esimerkiksi poliisin, kouluviranomaisen tai tuomioistuimen kanssa. Viranomaisilla on velvollisuus tuntea ihmisoikeussopimusten sisältö ja tarvittaessa soveltaa niitä. Maamme ylimmät tuomioistuimet, korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus, ovat jo useissa kymmenissä ratkaisuissaan viitanneet kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.
Korkein hallinto-oikeus on viitannut kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin monissa ulkomaalaisen karkottamista koskevissa ratkaisuissa. Osa tapauksista on ollut sellaisia, joissa henkilön oikeutta jäädä Suomeen on arvioitu perhe-elämän suojan kannalta ulkomaalaislaissa säädetyn karkotusperusteen olemassaolosta huolimatta. Tällöin korkein hallinto-oikeus on punninnut vastakkain yhtäältä karkotusperustetta – esimerkiksi karkotuspäätöksen taustalla olleen rikoksen vakavuutta – ja toisaalta sitä vahinkoa, joka ulkomaalaiselle ja hänen perheelleen aiheutuisi yhden perheenjäsenen erottamisesta muista. Osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsitellyistä karkotustapauksista taas on ollut sellaisia, joissa karkotettava on vedonnut pakolaisuuteen tai muuhun suojelun tarpeeseen, esimerkiksi kotimaassaan odotettavissa olevaan epäinhimilliseen kohteluun.
Perustuu tekstiin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme.
